keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Verna kirjoittaa: Vaikuttaminen ei ole vain klikkailua!

Vernan teksti Yksi teko vaikuttaa enemmän kuin tuhat tykkäystä julkaistiin eilen Nuorisobarometri 2013:ssa. Tänään sama teksti pääsi myös Megafoniimme!



tiistai 11. helmikuuta 2014

Järki vai tunteet?




Kaikkihan nyt unelmoivat työstä, joka olisi yhtä aikaa kiinnostava ja jolla ansaitsisi leipänsä. Mutta onko sellaisia töitä oikeasti olemassa?

Putkahdettuaan kahdentoista vuoden mittaisesta kouluputkesta nuori joutuu yhtäkkiä tekemään valinnan koko tulevasta elämästään, ja monilla nuorilla jatko-opiskelupaikan valinta kulminoituu pohdinnaksi järjen ja tunteiden välillä. Uskallanko heittäytyä tekemään sitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa, vai pitäisikö pikemminkin tyytyä varmistamaan edes jokin työpaikka, vaikka se tylsä olisikin?

torstai 6. helmikuuta 2014

Nuorten Ääni -toimituksen työmenetelmät kutsuvat muuttamaan maailmaa


Maailma on täynnä epäkohtia, ilonaiheita ja ihmeitä, joista pitäisi kertoa muille. Mutta miten pienen äänen saisi kuulumaan suuressa mediassa?

Uteliaammin, rohkeammin, hauskemmin! on kokoelma työmenetelmiä, jotka kutsuvat muuttamaan mediaa ja maailmaa. Harjoituksissa opitaan toimittajan työtä: ajattelemista, havainnointia, haastattelemista, kirjoittamista ja kuvaamista. Samalla tutustutaan ryhmän jäseniin ja tehdään päätöksiä yhdessä.

Uunituore opas on tarkoitettu nuorten ryhmille ja niiden ohjaajille. Se sopii media- ja demokratiakasvatuksen tueksi opetukseen ja nuorisotyöhön. Harjoitukset on kehitetty pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimituksessa yhdessä nuorten kanssa vuosina 2006–2013.

Tutustu oppaaseen ja opasvideoihin...

tiistai 4. helmikuuta 2014

Megafonin kevät käyntiin Sofian filosofisella pohdinnalla!

 ”Jättäkää lapset rauhaan.” Tämä oli Vladimir Putinin viesti urheilijoille, jotka saapuvat helmikuun alussa Sotshin talviolympialaisiin. Homoseksuaalit ovat tervetulleita kisaamaan – kunhan eivät ”propagoi” parisuhdettaan lapsille. En lannistu. Pitkäaikainen elämäntavoitteeni, maailman pelastaminen, ei vielä ole vaakalaudalla, Sofia kirjoittaa.

Lue koko teksti Raivostukaa! Eli eläinten vallankumous.

Tyhmien ryhmät

Kun Suomella menee huonosti, syyttävä sormi osoittaa maahanmuuttajien lisäksi vanhuksia ja lapsia. Sairaat vanhukset tukkivat terveyskeskuksemme ja tyhmät lapset turmelevat kansakuntamme suurimman ylpeydenaiheen, koulumenestyksen.

Lue loput Senjan tekstistä

Kahviahan se Starbucksin kahvikin vain on

Noin kuukausi sitten, 13. marraskuuta 2013, alkoi ryntäys. Helsingin ensimmäinen Starbucks-kahvila avasi ovensa Akateemisen Kirjakaupan kulmalle.
Helsingin Sanomien nettisivujen mukaan jonottajia saapui Turusta asti. Joukkohurmio ei laantunut ensimmäisen päivän tai edes ensimmäisen viikon aikana. Kahvilan ulkopuolella kiemurteleva, lähinnä nuorista muodostuva, jono muuttui oleelliseksi osaksi katukuvaa...