Miksi suklaa maksaa kalenterissa enemmän?

Idea juttuun tuli, kun olimme pyhäinpäivänä Kampin K-marketissa. Jonot olivat hirveän pitkät, ja olimme juuri joulukalenterien kohdalla, ja juuri silloin jompikumpi meistä huomasi, että erään kalenterin kilohinta oli 90,94 euroa.

Ilmiö ei sinällään ollut uusi, koska pääsiäismunat maksavat jopa 60 euroa kilo. Mutta miksi kalenterit ovat kilohinnalta niin kalliita verrattuna konvehtirasioihin?

Kun asiaa lähdettiin selvittämään, niin juttu ei ollutkaan niin mustavalkoinen. Joulukalentereiden valmistus ei nimittäin ole samanlaista kuin konvehtirasioiden.

Lue juttu >>

Omar Fasolah

A-talk: Tämä ei ole mainos ja ohjelman insertit nyt netissä!

A-talk-lähetyksen voit katsoa Ylen Elävästä arkistosta.

Ohjelmassa esitetyt insertit:

Mitä mainostajat tekevät saadakseen viestinsä läpi?
Jutussa vertaillaan perinteistä ja uudenlaista mainontaa. Miksi perinteisen sijaan päädytään uudempaan? Miten uudenlainen mainonta eroaa perinteisemmästä? Miksi mainostaja valitsee perinteisen tv-mainoksen sijaan tuotesijoittelun elokuvassa?
Toimittaja: Ina Mikkola
Katso video

Miten mainonnan sääntöjä ja lakeja kierretään?
Jutussa tutkitaan MTV3-kanavan Diili-ohjelman tuotesijoittelua. Esiintyykö ohjelmassa MTV3:n edustajan mielestä sopimatonta tuotesijoittelua? Entä mitä mieltä asiasta on kauppaoikeuden professori?
Toimittaja: Katariina Aho
Katso video

Mitä pitäisi tehdä medialukutaidon parantamiseksi?
Miten mainontaa käsitellään koulussa? Jutussa vieraillaan Puistolan peruskoulussa haastattelemassa opettajia ja oppilaita. Onko opetus nykyaikaista ja opetetaanko kouluissa uudenlaisesta mainonnasta?
Katso video

Lisämateriaalia, joka ei mahtunut itse ohjelmaan:

Onko tuotesijoittelu pahasta?
Nuorten Ääni-toimituksen toimittaja Ina Mikkola selvitti MTV3:n markkinointipäällikkö Ville Mantereelta miksi hän haluaa maikkarin ohjelmiin tuotesijoittelua. Miten katsoja esimerkiksi hyötyy tuotesijoittelusta?
Katso video

Osaavatko opettajat opettaa mainonnasta?
Nuorten Ääni -toimituksen toimittaja Marja Kuikka kävi Puistolan peruskoulussa kysymässä opettajilta, mitä he opettavat nuorille mainonnasta. Tunsivatko opettajat sanoja "tuotesijoittelu" tai "piilomainonta"? Entä uskovatko opettajat heidän opetuksellaan olleen vaikutusta oppilaisiin?
Katso video

Keskiviikon A-studio

Nuorten Ääni -toimitusta esiteltiin eilisillan A-studiossa. Jos et ehtinyt television äärelle, katso juttu nyt tästä!

http://areena.yle.fi/ohjelma/6406e7d1c55404461de3e06b9cc73b0d

Näin tehtiin A-talk: Tämä ei ole mainos

Torstai-iltana esitettävä Nuorten Ääni -toimituksen tv-spektaakkeli A-talk: Tämä ei ole mainos lähestyy h-hetkeään. Tässä kuvia ohjelmanteon eri vaiheista. Kaikki TV1:n ääreen klo 21:05!

A-talk: Tämä ei ole mainos - vieraat varmistuneet!

Erkko Mannila on mainostoimisto PHS:n luova johtaja. Mannila sanoo, että mainostoimistot pyrkivät kiertämään mainonnan lakeja. Nuoret alkavat olla jo niin kriittisiä ja kasvaneet mediamaailmaan, että mediakasvatus tulee lähes itsestään.

Eve Vaasmaa on toimitusjohtaja Forma Publishing Groupissa, joka kustantaa muun muassa Trendi-lehteä. Vaasmaa on ollut 25 vuotta aikakauslehtialalla. Hänen mielestään on erittäin tärkeää, että mainokset erottaa artikkeleista. Vaasmaa on huomannut ulkomaisissa sanomalehdissä kolumnin muotoon kirjoitettuja mainoksia, joista hänkään ei aina huomaa, että kyseessä on mainos. Hän ei kuitenkaan usko, että samanlainen mainos menisi Suomessa läpi, koska kuluttajat täällä ovat hyvin kriittisiä. Vaasmaan mielestä vastuu mediakasvatuksesta on ensisijaisesti kouluilla ja päiväkodeilla, mutta medialla itselläänkin on vastuuta.

Kimmo Jylhämö on Voima-lehden päätoimittaja vuodesta 2004. Voima-lehdessä esiintyy aina vastamainoksia, jotka ovat eräänlaisia mainoksia kritisoivia parodioita. Jylhämön mielestä saisi mainostaa kirjoja, elokuvia yms., mutta ei mitään materiaalista ja turhaa. Jylhämö väittää, että suomalaisilla on todella hyvä medialukutaito, sillä täällä luetaan monipuolisesti. Nuorilla on kuitenkin hänen mielestään huonompi medialukutaito kuin ennen, koska esimerkiksi internetissä ei osata enää tajuta kokonaisuutta.

Antti Pentikäinen on mediailmaisun opettaja Tikkurilan lukiossa. Hän on myös Mediakasvatuskeskus Metkan puheenjohtaja. Pentikäisen mielestä mainokset ovat hyödyllisiä ja informatiivisia. Hänen mielestään nuoret eivät kuitankaan aina tajua, että julkisuudesta maksetaan, esimerkiksi kun valitaan, mistä tehdään juttuja. Hän väittää, että medioissa ei puhuta mainonnasta, koska ne saavat itse pääasialliset tulonsa mainoksista.

A-talk: Tämä ei ole mainos - Juliste nyt valmis!

Syksyn odotetuimman tv-produktion mainosjuliste on nyt valmistunut Photoshopin uumenista keskuuteemme. Lähiaikoina sitä tullaan näkemään toivottavasti mahdollisimman monissa koulussa, nuorisotaloissa ja muilla asiaan soveltuvilla seinillä. Pitäkää silmät auki ja muistakaa A-talk: Tämä ei ole mainos 11.11. TV1:ssä klo 21:05!

Julisteen suunnittelivat Jalmari Sarla ja Taru Tiililä.

YLE TV1:n A-talkissa Nuorten Ääni -toimituksen erikoisjakso

Kokonaan nuorten toimittama erikoisjakso A-talk: Tämä ei ole mainos nähdään YLE TV1:ssä 11. marraskuuta klo 21.05. Luvassa on ensimmäistä kertaa perinpohjaista keskustelua uudenlaisesta mainonnasta.

Mainostajille eivät perinteiset keinot enää riitä. Yleistynyt tuotesijoittelu sekä teksti- ja piilomainonta hämärtävät käsitystä mainonnasta: Napapiirin sankarit -elokuvaa mainostetaan limonadipullon kyljessä ja samaan aikaan, kun eduskunnassa pohditaan alkoholilain tiukennusta, Lady Gagan musiikkivideossa komeilee punainen Campari-pullo. Naistenlehdissä mainoksia on joskus mahdotonta erottaa varsinaisista jutuista.

Oppilaat pitävät tärkeänä, että kouluissa opetettaisiin tunnistamaan kaikenlaiset mainokset, mutta todellisuudessa opetus keskittyy vanhanaikaiseen mainontaan. Opettajien ammattitaito ei riitä, ja mainontaa koskeva lainsäädäntökin laahaa perässä.

Nuorten Ääni -toimitus kysyy, pitäisikö kuluttajan suojautua mainostajien metkuilta. Keskustelemassa ovat mainonnan ammattilainen, nuorten lehden päätoimittaja, mediailmaisun opettaja ja mainoskriitikko.

Ohjelmaa on ollut tekemässä yli 20 13-20-vuotiasta nuorta. Suoran lähetyksen juontavat Anna Sojunen, 17, ja Melissa Heikkilä, 18.

"Kiinnostavinta ohjelman aiheessa on se, että uudenlainen mainonta vaikuttaa jokapäiväisessä elämässämme, vaikka me emme edes välttämättä tajua sitä", Melissa Heikkilä pohtii. Suoran lähetyksen juontaminen jännittää. "On pelottavaa ajatella, että kaikki työ kulminoituu lopulta suoritukseeni lähetyksessä."

Syksy ja uudet kujeet

Nuorten Ääni -toimituksen toiminta jatkuu taas! Tervetuloa tutustumaan toimintaan ja tekemään yhä freshimpää mediaa 30.8. klo 17-19 toimintakeskus Happeen osoitteeseen Sörnäisten rantatie 31. Toimituksen tilat sijaitsevat Hapen neljännessä kerroksessa, ja paikalle löydät helpoiten Sörnäisten tai Kalasataman metroasemalta.

Nyt kannattaa ehdottomasti tulla mukaan, sillä Nuorten Ääni -toimitus tarvitsee innokkaita nuoria monenlaisiin tehtäviin. Syksyllä 2010 toimitus pääsee tekemään Yle TV1:lle kokonaisen keskusteluohjelman, jossa nuoret itse toimivat juontajina. Valitsemme itse myös aiheen ja vieraat. Ohjelma toteutetaan suorana lähetyksenä Ylen studiossa yhdessä ajankohtaisohjelmien henkilökunnan kanssa.

Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimitus on Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen media- ja demokratiakasvatushanke. Nuorten aloitteesta perustettu toimitus tarjoaa 13–19-vuotiaille nuorille mahdollisuuden osallistua median tekemiseen. Pääyhteistyökumppaneitamme ovat Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Suomen Kuvalehti.

Nostamme lehtijuttujen, blogikirjoitusten ja televisio-ohjelmien avulla esille yhteiskunnallisia asioita, jotka nuoret kokevat tärkeiksi. Toimituksen jutut on julkaistu valtamedioissa näkyvällä paikalla. Esimerkkejä löytyy tästä blogista.

Toimintamme perustuu nuorten osallisuuteen ja siihen, että he tekevät itse kaiken alusta loppuun. Esimerkiksi toimituksen kokouksissa paikalla on aina hankkeen aikuinen työntekijä, mutta puhetta vetävät nuoret puheenjohtajat, jotka valitaan puolen vuoden välein järjestettävissä vaaleissa.

Toimitukseen ovat tervetulleita kaikki nuoret taitoihin katsomatta. Aikuisten ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella kuka tahansa voi kirjoittaa lehtiartikkelin tai tehdä yhteiskunnallisen videon. Tärkeintä on innostus ja hyvä asenne!

Armeijasta sivariin

Monet ikäiseni pojat pohtivat tällä hetkellä asepalvelusta. Tulisiko heidän valita varusmiespalvelus, aseeton palvelus vai siviilipalvelus? Vai kannattaisiko heidän kieltäytyä palveluksesta kokonaan tai hankkia vapautus? Sukupuoleni vuoksi minun ei ole koskaan pakko tehdä valintaa erilaisten palveluspaikkojen välillä. Aihe on kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen, pohtivathan tuhannet nuoret miehet samoja kysymyksiä vuodesta toiseen. Sen lisäksi että he joutuvat pohtimaan omia arvovalintojaan, luo yhteiskunta ja heidän perheensä heille odotuksia ja vaatimuksia palvelukseen liittyen.

Nuorten Ääni -toimituksen A-Studiolle tuottamassa jutussa "Armeijasta Sivariin" kuullaan yhden nuoren miehen tarina. Samulin tarina alkaa armeijasta ja päättyy siviilipalvelukseen. Mitkä asiat johtivat palveluspaikan vaihtoon? Mitä Samuli itse ajattelee varusmiespalveluksesta nykyään? Entä mitä hän ajattelee siviilipalveluksesta? Ja ennen kaikkea, miten Samulin päätös vaikutti hänen elämäänsä?

Nelli Kampman

Juttu siviilipalvelusmies Samuli Huuskolasta esitettiin A-Studiossa keskiviikkona 7.7. Sen voi katsoa arkistosta.

Kampissa hengaavat nuoret puhuvat alaikäisten seksikaupasta arkipäiväisesti

Viime syksynä julkaistu  ruotsalaistutkimus paljasti, että Ruotsissa alaikäiset hankkivat vaatteita, hampurilaisia ja alkoholia myymällä seksiä. Voisiko tällaista tapahtua myös Suomessa?

Lähdimme selvittämään asiaa ystäväni kanssa perjantai-iltana Helsingin keskustaan, Kampin kauppakeskukseen. Paikkaan, jota on kutsuttu Suomen suurimmaksi nuorisotaloksi. Kysyimme nuorilta, onko Kampissa seksiä kauppaavia alaikäisiä. Useimmat tiesivät asiasta jotain ja monet osasivat kertoa tarkkaan miten kaupankäynti tapahtuu, miten asiakkaita hankitaan ja mitä saadaan maksuksi.

Seksikauppaa käydään monella tavalla. Jotkut vähän vilauttavat rintojaan vanhoille miehille, jotta saisivat heidät hakemaan Alkosta juotavaa tai kioskilta tupakkaa. Toiset hankkivat seksiä harrastamalla rahaa tai yösijan. Selkeän vaihtokaupan lisäksi Kampissa kerrottiin, että monet alle 16-vuotiaat tytöt seurustelevat aikuisten miesten kanssa.

Eräs neljätoistavuotias kertoi kaverinsa kolmekymppisestä poikaystävästä. Mies tulee yläkoululaisten bileisiin, muttei puhu mitään. Hän vain istuu nurkassa ja tyhjentää kaljalavaa. Tytön kaveria pelottaa, mutta tyttö itse pitää tilannetta molempien voittona. Vaikka mies saakin seksiä, tyttö hyötyy mielestään enemmän. Hän saa ilmaista juotavaa ja tavaroita, joihin hänellä ei muuten olisi varaa.

Kampissa nuoret puhuivat asiasta suoraan ja kauhistelematta. Eräs 15-vuotias tyttö sanoi rennosti "Kylhän sen nyt näkee ketkä on täällä vaan huoraamassa". Olin hämmentynyt: miten niin näkee ja mistä?

Eniten minua ja ystävääni hämmensi se, että tapaamamme nuoret ovat lähes samanlaisia kuin me. Vanhimmat heistä ovat kanssamme saman ikäisiä. He asuvat samassa kaupungissa ja elävät samaa elämänvaihetta. Kuitenkin heille arkipäiväinen ilmiö on meille täysin tuntematon.

Sitä se on myös viranomaisille. Moni heistä vetoaa siihen, ettei asiaan voida puuttua, koska aiheesta ei ole tutkittua tietoa. Kova data puuttuu. 

Ilmiön olemassaolo on helppo kieltää, jos sitä ei edes yritä nähdä. Mutta kun Kampissa on hengaillut muutaman illan, alkaa jo nähdä kuka seurustelee ja kenen kanssa.

Rosa Kettumäki

Juttu esitettiin A-Studiossa 23.6.2010. Sen voi katsoa arkistosta.

Pikkuteattereista palatseihin

Viimeisistä viidestä kerrasta kun olen käynyt elokuvissa, vain kerran olen ollut muualla kuin Finnkinon teatterissa. Missä elokuvia sitten oikein katseltiin ennen Finnkinon olemassaoloa?

Helsingin keskustassa liikkuessaan saattaa porttikonkien yltä ja talojen katoilta bongata valaistuja nimikylttejä, jotka viittaavat menneiden aikojen elokuvateattereihin. Kylttien nimeämät elokuvateatterit ovat kuitenkin jo kadonneet vuosia sitten, eikä niiden koristamien ovien takaa löydy enää kuin muisto elokuvatoiminnasta.

Kun aloimme ottaa selvää näiden vuosia sitten lopettaneiden teattereiden omistajista, kävi ilmi, että valitettavan moni heistä oli jo siirtynyt haudan lepoon. Muu tiedonhaku sujui kuitenkin melko esteettömästi elokuva-alan tiiviiden ja pienten piirien ansiosta. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa, joten sopivia asiantuntijahaastateltavia ei tarvinnut kauaa hakea. Kenties tämä alan yhteisöllisyyskin kumpuaa entisaikojen pienten teattereiden tiiviistä ilmapiiristä?

Oli miten oli, sellaista tiettyä ainutlaatuista tunnelmaa näissä yksisalisissa elokuvateattereissa vaikutti aikoinaan olevan, jota nykypäivän kauppakeskusten kupeessa komeilevat teatteripalatsit eivät koskaan kykene saavuttamaan.

Lassi Häkkinen

Juttu esitettiin A-studiossa 16.6.2010. Studiovieraana oli elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn. Voit katsoa jutun arkistosta.

Pääkaupunkiseudulla voi opiskella yli 40:ää eri äidinkieltä

”SALAM!” huudahtavat oppilaat.

"Hale shoma chetor häst?” kysyy opettaja Zahra Houshangi.
Se on persiaa ja tarkoittaa: ”Mitä kuuluu?”

Keski-Espoon koulussa on alkamassa persian tunti. Oppilaat kaivavat kirjansa esiin ja alkavat puurtaa kielioppitehtäviä. Ryhmän viisi eri-ikäistä oppilasta tekevät tehtäviä oman tasonsa mukaan.

Juttu maahanmuuttajataustaisten lasten äidinkielenopetuksesta julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 30.5. Lue juttu täältä.

Verottaja napsii nuorten kesätöistä rahaa aiempaa pienemmistä tuloista

Vantaalainen Joel Saukonoja, 16, on innoissaan kesäkuun alussa alkavista kesätöistä kiinteistönhuoltofirmassa, jossa hän on ollut jo useampana vuonna. Saukonojaa harmittaa kuitenkin se, että verottaja vie tänä vuonna suuremman potin kesätienesteistä kuin aiemmin.

Juttu nuorten verotuksen kiristymisestä julkaistiin Helsingin Sanomien Talous-sivuilla 3.6. Lue juttu täältä.

Honkajoen lukiosta valmistui onnellisia abeja

Ylioppilastulokset on julkaistu ja juhlat lähestyvät. Lukiot on listattu ylioppilasarvosanojen mukaan melkein kaikissa tiedotusvälineissä. Jokavuotisia ranking-listoja riittää: koulujen paremmuutta mitataan myös keskiarvorajojen ja korkeakoulutuottavuuden perusteella.

Mutta voitaisiinko kouluja vertailla jollakin muullakin tavalla? Tulosvertailun ohella koulujen ”laatuvertailu” olisi kiinnostavaa. Vertailuperusteena voisi olla esimerkiksi opiskelijoiden hyvinvointi. Valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä tutkitaan opiskelijoiden kouluoloja ja elintapoja. Sen koulukohtaiset tulokset eivät kuitenkaan ole julkisia. Miksei?

Minua kiinnostaisi esimerkiksi, kuinka moni ei koe tulevansa kuulluksi koulussa tai kuinka monen mielestä koulun työilmapiirissä on ongelmia. Kun lukioista tietäisi muutakin kuin arvosanoja, olisi helpompi valita oikea koulu.

Leena Kuusisto

Etsimme onnellisia ylioppilaita neljästä lukiosta. Juttu esitettiin A-Studiossa keskiviikkona 2.6. Voit katsoa jutun täältä.

Autokouluista ei saa selvää

Teimme Kuningaskuluttajaan jutun, jonka tarkoituksena oli auttaa katsojaa autokoulujen vertailussa. Heti alussa huomasin, ettei autokoulujen toiminnasta löytynyt netistä yhtään tilastoitua tietoa.

Autokoululiiton puheenjohtaja kehotti etsimään tietoa TraFin nettisivuilta. Sieltä ei löytynyt minulle hyödyllistä informaatiota, joten soitin TraFin tietopalveluun. Minut yhdistettiin työntekijälle, joka yhdisti toiselle, joka yhdisti lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Kukaan ei osannut vastata kysymyksiini, eikä edes kertoa kuka voisi antaa minulle tarvittavaa informaatiota, tai onko sitä ylipäätänsä olemassa. Eräs työntekijä oli jo suostumassa tilastojen antoon, mutta kuultuaan ikäni (alle 18 vuotta), hän yhtäkkiä ohjasi minut takaisin edelliseen numeroon. Vasta kolmannella vaihtoon soitolla nappasi, ja silloinkin jouduin toistamaan saman kysymyksen monta eri kertaa, ennen kuin sain haluamani tiedon. Kiitos tästä neljän euron bonuksesta puhelinlaskuuni, TraFi!

Autokoulu Movian liikenneopettaja Minttu Vänni kertoi, että löydän faktoja Ajovarman nettisivuilta. Tästäkään lähteestä ei löytynyt kuitenkaan mitään hyödyllistä. Miksi minulle annettiin kahdesti väärää informaatiota? Ehkä haastateltavat eivät tienneet tiedon puuttumista tai luulivat, etten tarkistaisi sivuja. Joka tapauksessa en löytänyt haluamaani tietoa heidänkään avullaan, vaikka he ovat ammattilaisia. Käteen jäi vain epämääräistä tietoa ja tutkimuksia, joista ei mielestäni ole asiakkaalle yhtään hyötyä.

Näköjään yksittäiselle henkilölle ei anneta hevillä tietoa autokoulujen toiminnasta. Miksi näinkin yksinkertaista tietoa pitää nyhtää oikein kaksin käsin? En todellakaan tiedä. Jutun valmistuttua en ole viisastunut aiheesta paljoakaan.

Voiko autokouluja oikeasti vertailla? Minulla ei ole siihen vastausta.

Karkki Havaste

Juttu esitettiin Kuningaskuluttajassa torstaina 22.4 kello 19:30. Se tulee myöhemmin katsottavaksi myös tänne!

Nuorten Ääni -toimitus uutisoi Nuorten parlamentissa

Nuorten Ääni -toimitus vastaa Nuorten parlamentti -tapahtuman reaaliaikaisesta uutisoinnista eduskunnan uusilla nuorille suunnatuilla verkkosivuilla perjantaina 16.4. Toimituksen työskentelyä ohjaavat päivän aikana uutispäälliköt Nelli Kampman ja Ina Mikkola. Mikkolan mukaan lukijoille tarjoillaan kunnon poliittista journalismia.

"Toimittajamme eivät ainakaan hyväksy poliitikkojen ympäripyöreitä vastauksia valtamedian tapaan", Mikkola lupaa.

Nuorten parlamentin uutisoinnista vastaa yhteensä 14 toimituksen jäsentä. Juttuaiheita ei suunnitella etukäteen, vaan ne syntyvät päivän aikana. Vinkkejä politiikan uutisointiin on kuitenkin saatu muun muassa Helsingin Sanomien eduskuntatoimittaja Jaakko Hautamäeltä.

"Päivä vaatii hyvää ennakkosuunnittelua ja henkistä valmistautumista, mutta myös hyvä aamupala ja kunnon yöunet ovat tärkeitä", Mikkola kertoo.

Jokaisella toimituksen jäsenellä on oma vastuuroolinsa päivän aikana. Yksi kuvaa, toinen kirjoittaa ja kolmas oikolukee. Ryhmädynamiikan onkin oltava kohdallaan.

"Yhdessä tekemällä saamme varmasti aikaan rohkeita juttuja tuoreine näkökulmineen!", Mikkola toteaa.

Milloin nuoret saavat valtaa?

Espoossa on ollut nuorisovaltuusto jo 1990-luvun lopulta alkaen, mutta Helsingissä sellaista ei vielä edes harkita. Aktiiviset nuoret ovat kyllä äänessä, mutta nuorisotoimi tuntuu hidastelevan asioiden etenemistä.

Kun kuulimme Helsingin nuorisotoimenjohtajan perustavan nuorten vaikuttamista pohtivaa ryhmää, päätimme tehdä asiasta lehtijutun. Sain tehtäväkseni kirjoittaa pääuutisen aiheesta Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuille.

Heti jutuntekoa aloitettaessa ilmeni, että niin nuorisotoimi, nuorisotoimenjohtaja kuin nuoretkin ovat lähinnä kuulopuheiden varassa. Nuorisotoimenjohtaja kertoi perustavansa ryhmän, muttei se ollut samanlainen ryhmä kuin nuorille oli kerrottu. Koetin ratkoa ristiriitoja parhaani mukaan ja vietinkin monet illat jutunteon merkeissä.

Lopputuloksessa koetan tuoda esille mahdollisimman monet näkökulmat asiaan ja toivon edistäväni omalta osin helsinkiläisten nuorten asemaa kaupungin päätöksenteossa.

Robert Sundman

Juttu nuorten vaikuttamisesta Helsingissä julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 29.3. Lue juttu täältä.

Onko elämänkatsomustieto ongelma?

Olen lähes koko lukiourani ajan törmäillyt huhuun siitä, kuinka elämänkatsomustiedon voisi ylioppilaskokeissa kirjoittaa pelkän filosofian lukemisen avulla. Kumpaakin ainetta lukiossa opiskelevana pidin tätä erittäin kiinnostavana väitteenä - jopa niin kiinnostavana, että se voisi olla aiheena ensimmäisessä lehtijutussani ikinä.

Ensimmäinen juttuni oli todellinen käytännön journalismin lyhyt oppimäärä. Aikataulutuksen ja säntillisen taustatyön merkitys nousi silmissäni kohisten, kun deadlinet puskivat päälle ja kirosin iltasella haastateltavia etsiessäni jo sitä, miksi edes lähdin moiseen urakkaan mukaan.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin onnistuneen. Haastateltavat, jotka aluksikin juttuun kaavailtiin, suostuivat jututettaviksi, aikataulut (kuinka summittasilta ikinä näyttivätkään) pitivät ja sanamääräkin pysyi kutakuinkin kohdallaan. Kysymyksiinkin saatiin vastaukset ja halutut tiedot kaivettiin milloin minkäkin nettisivun tai sähköpostiviestin syövereistä, ihmisten pääkopista puhumattakaan.

Stressaaminen, monet tietokoneella vietetyt illat ja yhteensä useisiin tunteihin venyneet puhelinhaastattelut löivät kouraan julkaistun jutun lisäksi palan uutta tietoa lehtityöstä ja miellyttävän kokemuksen. Itseasiassa niin miellyttävän, että taidan toistamiseenkin antautua tällaiselle urakalle...

Ville Eklund

Juttu elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeesta julkaistiin Helsingin Sanomissa 19.3. Lue juttu täältä.

Mainontaan törmää myös kouluissa

Miten mainokset päätyvät koulun seinille, ja kuka päättää mitä lapsille saa mainostaa? Entä miksi kouluissa kannustetaan juomaan juuri vanhasen maitoa? Näitä kysymyksiä selviteltiin eilen Kuningaskuluttajassa nähdyssä insertissä.

Idea jutun tekemiseen syttyi kouluterveydenhoitajan vastaanottojen esitteistä, jotka eivät aina ole kaukana propagandasta. Saimme muun muassa selville, että vastuu lapsiin kohdistuvista mainoksista on yleensä jaettu koulun henkilökunnalle, joka joko tilaa mainoksia tai päättää niiden esille laittamisesta. Virallisissa ohjeistuksissa taataan vanhemmillekin oikeus päättää minkälaista mainontaa heidän jälkikasvuunsa kohdistuu, mutta haastattelemiemme rehtorien mukaan ei vanhemmilla ole ollut siihen sanottavaa. Voisi tietysti kysyä olisiko tilanne eri, jos mainonta ei olisi yhtä ujoa kuin se peruskouluissa tällä hetkellä on?

Toki osa mainoksista ja esitteistä oli myös laadittujen ohjeistusten vastaisia; puolueellisia, räikeitä, kaupallisia... Esimerkiksi kotimaisia kasviksia mainostava juliste olikin lähtöisin yhdistykseltä, jonka tavoitteena on osittain edistää myyntiä. Ilmaisjakelut ja sanomalehtiviikkojen lehdet ovat täynnä "kiellettyjä" mainoksia ostokehotuksineen ja hintatietoineen.

Opetusvirastossa epäiltiin, että jos tällaisia rikkomuksia nostetaan esille, esimerkiksi Lukiolaisten liiton kalenteri voitaisiin joutua jopa kieltämään. Toisaalta siinä mainostavalla Hennes & Mauritzilla kerrottiin, että juuri näistä ohjeiden vastaisista mainoksista oli tullut paljon positiivista palautetta, ja myös Opetusvirastossa vakuuteltiin kalenterin suurta suosiota.

Ohjeistukset antavat terveen linjan kouluissa mainostamiselle, mikä on tärkeää etenkin pienimpien kohdalla. Ehkä niinkään tärkeää ei ole kieltää samalla ohjeistuksella vanhemmilta oppilailta ja opiskelijoilta jotain heille selkeästi hyödyllistä - pitää käyttää järkeä, kuten rehtorikin haastattelussaan toteaa.

Insertti esitettiin Kuningaskuluttajassa 18.3. Sen voi katsoa arkistosta.

Inka Vaarula

"Tv:ssä tämä näytti paljon helpommalta"

En ollut koskaan ajatellut tekeväni urheiluun liittyvää juttua. Päätin kuitenkin kokeilla rajojani talviolympialaisten lähestyessä. En ollut aikeissa kuitenkaan tehdä mitään niin sanotusti tyypillistä urheilijoiden tuloksista ja saavutuksista kertovaa juttua, vaan jotakin erilaista.

Idea lähti melko laajalta, mutta rajautui ajatusprosessien kautta siihen, että ulkomaalaistaustaiset ihmiset testaavat talvilajeja, joita eivät ole aiemmin kokeilleet. Kyse oli siis urheilujutusta, mutta minua kiinnostavasta näkökulmasta. Tärkein oppi ehkä siis on se, että jokaisesta aiheesta, jopa ei niin itselle mieleisestä, voi tehdä jutun. Aiheen saralta pitää löytää vain jotakin itselle mielenkiintoista.

Jutun tekemisessä hiukan hankalaa oli haastateltavien saaminen. Omassa tuttavapiirissä ei ollut oikein ketään haastateltavaksi sopivaa, joten heitä piti etsiä muualta. Loppuen lopuksi erinomaiset haastateltavat sitten löytyivät.
Juttua tehdessä oli mukava käydä kolmella samankaltaisella, mutta silti erilaisella juttukeikalla samaa juttua varten. Jokaisena kertana jännitin, että mitäköhän on luvassa. Oli hienoa päästä seuraamaan henkilöiden ensi kertaa lajin parissa. Se oli myös todella hellyttävää. Erityisen ihanaa oli katsoa, kuinka urheasti Thaimaasta kotoisin olevan Yont hiihti. Oli myös todella hienoa, että jutun kautta hän innostui ihan tosissaan lajista ja aikoo jatkaakin sen parissa.

Alun perin tarkoitus oli kirjoittaa vain yksi juttu, jossa haastateltaisiin ja seurattaisiin kolmea eri haastateltavaa. Helsingin Sanomissa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että jokaisesta henkilöstä voisi kirjoittaa kustakin oman juttunsa. Se ei minua lainkaan haitannut, vaan päinvastoin, sillä niin olin tavallaan itsekin aiemmin miettinyt ja nähnyt sen paremmaksi.

Avatessani lehden jutun ilmestymispäivänä reagoin aika äänekkäästi, sillä juttu oli koko sivun kokoinen ja urheilusivujen pääjuttu. Se oli siis todellakin jotakin, mitä en uskonut koskaan tekeväni.

Ina Mikkola

Juttu talvilajien testaamisesta julkaistiin Helsingin Sanomien Urheilu-sivuilla 4.3. Lue juttu täältä.

Tuhannen euron tanssit

Vanhojen tanssit ovat lukion suurimpia juhlia. Ennen vanhaan tansseja varten kaivettiin isovanhempien vaatekaapeista oikeasti vanhoja vaatteita, mutta nykyään meininki muistuttaa amerikkalaisten kimaltelevia high school -tanssiaisia. Kipinä jutun tekemiseen syntyi omista edessä häämöttävistä tansseista.

Jutun tekemisessä vaikeinta oli sopivien haastateltavien löytäminen. Juttua varten tarvitsin jonkun, joka käyttäisi ihan tuhottomasti rahaa tanssiaisiin ja tämän vastakohdan, eli jonkun, joka tanssisi melkein nollabudjetilla. Pitkän soittokierroksen jälkeen löysin tytön, jonka tanssibudjetti hipoi tuhatta euroa. Tansseihin paloi melkein jonkun kuukauden palkka, vaikka paketista puuttuikin monelle pakolliset limusiinit, rusketukset ja kolmen ruokalajin illallinen.

Yllättävää oli myös se, että tansseihin kuluu huomaamatta monta sataa euroa, vaikka mekko olisikin ilmainen.

Ihmiset tuntuvat useimmiten haluavan ostaa oman mekkonsa. Helsingin pukuliikkeistä mekon voi lunastaa itselleen noin 300 eurolla. Pukuliikkeissä on myös yleensä listat mihin kouluihin kyseinen mekko on jo myyty. Näin samanlaista pukua ei näe samalla tanssilattialla ja mahdollisen fiaskon ainekset ovat minimissä. Kukaan ystävistäni ei ole kuitenkaan pystynyt tyydyttävästi vastaamaan, mitä aikoo tehdä monen sadan euron mekollaan tanssiaispäivän jälkeen. Yksi haastateltavista totesikin, että paradoksaalisesti käytettyjä mekkoja ei ole kamalasti liikenteessä, vaikka monen lukiolaistytön mekko odottaakin yksinäisenä vaatekaapissa.

Pyörähtelin itse kikapon tahtiin tänä vuonna, ja oli mielenkiintoista vertailla kahden lukiolaisen tansseihin käyttämiä rahasummia. Omat vanhani olivat hektinen, mutta hauska kokemus. Muiden jännittäessä valssiaskeleitaan minä istuin Sanomatalossa ja näpyttelin kuumeisesti juttua. Mekkoni oli kaverilta lainassa - onneksi. Tanssien jälkeen olo oli helpottunut, sillä rahaa jäi muuhunkin eikä mekkoa tarvitsisi säilyttää turhaan kaapissa.

Tanssit ovat monen kuukauden harjoittelun huipentuma, mutta päivä menee yllättävän nopeasti ohi.

Melissa Heikkilä

Juttu vanhojen tansseista julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 19.2. Lue juttu täältä.

Mistä kouluruoka tulee?

Jos kaupassa haluan tietää, mistä kalatiskin lahna on peräisin, se onnistuu. Koulun ruokalistassa tällaista tietoa ei kuitenkaan kerrota. Onko oppilaalla oikeus tietää mitä hän syö? Nuorten Ääni -toimituksessa minulla oli mahdollisuus tehdä aiheesta tv-juttu Ylen A-Studio-ohjelmaan.

Jutun tekeminen alkaa aina käsikirjoituksesta. Työryhmämme alkoi suunnitella tarinaa, jossa lähdetään koulun ruokalasta etsimään tietä raaka-aineiden alkulähteille. Matka alkaisi keittäjän haastattelusta ja etenisi tuotantolaitosten ja keskusliikkeiden johtajien kautta kommenttiin maatilalta.

"Mä luulisin, että ne porkkanat tulee ihan Suomesta", arvaili vaivaantunut kouluravintolan esimies Koillis-Helsingin lukiossa. Hän kehotti meitä ottamaan yhteyttä Palmiaan, joka vastaa useimpien helsinkiläisten koulujen ruuista.

Palmian ruokapalvelupäällikkö ei ensin halunnut vastata kysymyksiin, koska pelkäsi jutun mustamaalaavan kouluruokaa. Lopulta hän kuitenkin suostui haastatteluun, ja lupasi hankkia meille tiedot siitä, millaisilta tiloilta ruokien raaka-aineet tulevat.

Luvattuja tietoja ei koskaan tullut. Yhdessä sähköpostissa tosin kerrottiin perunoiden tulevan Suomesta ja punajuurten EU-alueelta. Tämä ei paljon tilavierailulle pääsyä auttanut. Miksei tietoja lupauksista huolimatta annettu? Lähdin kysymään tätä Helsingin opetusvirastosta. Haastattelu kesti tunnin, enkä saanut kysymyksiin kunnollisia vastauksia.

Kaiken tämän jälkeen nauhoilla oli monta tuntia haastattelua, mutta ei tietoa ruuan alkuperästä. Aloimme miettiä uutta käsikirjoitusta, jossa ei päädytäkään maatilalle, vaan näytetään millaiseen pyöritykseen joutuu, jos haluaa tietää, missä koulun salaatissa oleva tomaatti on kasvanut.

Leikkaamisen jälkeen valmis juttu esitettiin A-Studiossa. Vaikkei jutussa voitukaan paljastaa helsinkiläisen kouluruuan alkuperää, niin ehkä joku jutun nähneistä katsojista yrittää nyt selvittää, mistä tulevaa ruokaa hänen koulussaan syödään.

Rosa Kettumäki

Insertti esitettiin A-studiossa 13.5.2009. Voit katsoa jutun juttuarkistosta.

Autokoulujen mainokset johtavat harhaan

Autokoulut mainostavat kurssejaan netissä ja koulujen seinillä. Tarjouksia on monenlaisia ja hinnoissa eroja. Totuus kuitenkin on, ettei autokoulua aloittava voi kurssille ilmoittautuessaan kuin arvailla ajokortin hankinnan aiheuttamia kuluja: hintaan kuuluva ajo-opetus riittää vain noin puolelle, eikä ensimmäisen inssin reputtamista voi pitää kovin suurena yllätyksenä. Ajotunnit maksavat, inssistä veloitetaan tutkintomaksu ja korttiin tuleva kuvakin pitää teettää jossain. Kuinka suuret kulut autokoulu voi todella aiheuttaa?

Rosa Kettumäen toimittamassa jutussa yritetään saada selvyys siihen, miten autokoulu voi aiheuttaa melkein tuplasti mainostettua hintaa suuremman laskun. Insertti esitettiin Ylen A-Studiossa 10.2.2010.

Voit katsoa jutun arkistosta.

Hyvä paha media

Nuorten Ääni -toimitus on näkyvästi esillä Suomen lasten ja nuorten säätiön mediakasvatusvihkossa Hyvä paha media - käyttöopas kriittiseen medialukutaitoon. Toimittajien, tutkijoiden ja nuorten kirjoittamassa oppaassa on mukana Rosa Kettumäen artikkeli, jossa kerrotaan Mistä kouluruoka tulee? -insertin tekemisestä. Jutun yhteydessä esitellään myös Nuorten Ääni -toimitus.

Hyvä paha media -opas on jaettu kaikkiin Suomen yläkouluihin 20 000 kappaleen painoksena. Sen voi ladata myös netistä.

Kouluille

Nuorten Ääni -toimituksessa toteutetaan toiminnallista media- ja kansalaiskasvatusta, joka täyttää monia koulun opetussuunnitelman tavoitteita: viestintä- ja mediataitoja, osallistuvaa kansalaisuutta, äidinkieltä, yhteiskuntaoppia ja kuvataidetta. Monet koulut ovatkin antaneet oppilailleen mahdollisuuden suorittaa osan opinnoistaan osallistumalla Nuorten Ääni -toimitukseen.

Toimintamme on säännöllistä ja edellyttää jäseniltä sitoutumista. Toimitustyössä tapahtuva oppiminen on yhteistoiminnallista: kaikki päätökset tehdään yhdessä, niistä keskustellaan yhdessä ja nuoret ottavat itse vastuun suunnitelmiensa toteuttamisesta – ja toisistaan. Toimituksen kokouksissa opitaan kokous- ja esiintymistaitoja, argumentointia, erilaisten mielipiteiden huomioonottamista ja kärsivällisyyttä. Toimitustyön ohessa järjestetään säännöllistä ammattilaisten vetämää koulutusta, joka valmentaa sekä median tuottamiseen että yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Toimitustyössä oppii paljon myös muusta kuin toimittamisesta. Nuoret ovat joutuneet perehtymään yksityiskohtaisesti muun muassa nuorten mielenterveys-ongelmiin, kaupungin poliittiseen järjestelmään, Yleisradion ohjelmapolitiikkaan, perustuloon ja maahanmuuttaja-bussikuskin elämään. Samalla on haastateltu päättäjiä ja asiantuntijoita opetusministeristä Yleisradion toimitusjohtajaan.

Teemme mielellämme yhteistyötä koulujen kanssa ja autamme opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamisessa.

Lue lisää Nuorten Ääni -toimituksen esitteestä.

(PDF 2,5 Mt)

Lukiosta isäksi

”Sanotaan, että nuoruus on elämän parasta aikaa, mutta minusta isyys on paras tapa viettää se paras aika,” toteaa Jussi Kalliokoski, 20-vuotias isä. Kesäkuussa hän seisoi lukion juhlasalissa ylioppilaslakki päässään, elokuussa synnytyssairaalassa vastasyntynyt tytär sylissään. Elämä kolmikuukautisen Milman ehdoilla on unenpuutteesta huolimatta onnellisempaa kuin koskaan ennen.

Nuorten Ääni -toimituksen Roosa Murron toimittamassa jutussa Jussi pohtii onnellisuutta, kypsyyttä ja vanhemmuutta ylipäätään. Insertti esitettiin Ylen A-studiossa 4.11.2009.

Voit katsoa jutun arkistosta!

Nuorten Ääni -toimitukselta vanhemmille!

Nuorten Ääni -toimitus on Helsingin nuorisoasiainkeskuksen demokratia- ja mediakasvatushanke. Tavoitteenamme on tarjota nuorille mahdollisuus osallistua median tekemiseen sanomalehtityön ja tv-työn avulla. Pääyhteistyökumppaneitamme ovat Helsingin Sanomat, Yleisradio, Suomen Kuvalehti ja IRC-Galleria.

Nostamme lehtijuttujen ja keskusteluohjelmien muodossa esille yhteiskunnallisia asioita, jotka nuoret kokevat tärkeiksi. Tähän mennessä olemme tehneet TV-ohjelmia mm. aiheista "Nuorten mielenterveysongelmat - mistä saa apua?" ja "Pitäisikö nuorten juomiseen puuttua?", sekä lehtijuttuja mm. "Youtube-vaalimainokset eivät vakuuta nuoria" ja "Yle jättää nuoret ulos kanavauudistuksesta".

Kokoonnumme maanantaisin ja keskiviikkoisin nuorten toimintakeskus Hapessa, joka on täysin päihteetön tila. Toimituksen tapaamisissa on aina mukana aikuisia: hankkeen tuottaja Ismo Kiesiläinen, joka hoitaa TV-puolta ja toimittaja Elisa Miinin, joka ohjaa puolestaan lehtiryhmää. Toimituksen kokouksissa puhetta vetävät nuoret puheenjohtajat, jotka äänestetään puolen vuoden välein nuorten joukosta demokraattisin periaattein.

Toimintamme perustuu siihen, että nuoret tekevät itse kaiken alusta loppuun. Nuoria koulutetaan erilaisiin työtehtäviin, jotka liittyvät median tuottamiseen tai esimerkiksi kokoustaitoihin. Toimitus tarjoaa nuorille ainutlaatuisen tilaisuuden olla itse tekemässä valtavirtamediaa ja myös saada tärkeää koulutusta erilaisilla mediatyön osa-alueilla.

Tulevia kokouksia

Syksyn toiminta alkaa 11.1., jonka jälkeen kokoonnumme aina maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17-19. Kokousaikataulut löydät viereisestä kalenterista.

Toimituksen kokoukset pidetään toimintakeskuskus Hapen neljännessä kerroksessa, osoitteessa Sörnäisten rantatie 31. Happeen löydät helposti Sörnäisten tai Kalasataman metroasemilta.

Kaikkiin kokouksiin saa tulla uutena jäsenenä mukaan! Lisätietoja saat tuottaja Ismo Kiesiläiseltä, puh 0400 229068.