torstai 21. elokuuta 2014

Nuorten Ääni -toimituksen toiminta alkaa taas uusien jäsenten illalla!



Nuorten Ääni -toimituksen toiminta alkaa taas!

Toimituksessa pääset tuomaan esille sinulle merkittäviä asioita Suomen vaikutusvaltaisimissa medioissa suurelle yleisölle. Toimituksessa voi samalla opetella mediataitoja kuten kuvaamista, haastattelemista ja kirjoittamista – ja ennen kaikkea  luoda uusia ihmissuhteita! Etukäteen ei tarvitse osata mitään, eikä tarvitse ilmoittatua. Kaiken oppii käytännössä!

Syksyn ensimmäinen kokous on 1.9. klo 17-19:30 toimintakeskus Hapessa

Toimitukselle on tärkeää, että me nuoret saamme tehdä itse kaiken alusta loppuun. Toimitksella on kaksi aikuista työntekijää, jotka ovat mukana kokouksissa, ja aina auttavat tarvittaessa. Nuoret toimivat kuitenkin itse puheenjohtajina. Toimitukseen ovat tervetulleita kaikki. Ammattitaitoisten ohjaajien ja muiden toimituslaisten avulla kuka tahansa pystyy kirjoittaa lehtiartikkelin tai tehdä yhteiskunnallisen tv-jutun. Tärkeintä innostuneisuus ja hyvä asenne!

Ensimmäisessä kokouksessa kerrotaan toimituksesta, sen toiminnasta, mihin se on vaikuttanut ja miten sinä pääset toimintaan mukaan. Koukouksessa on myös haastatteluharjoitus, jossa pääset haastamaan yllätysvieraan kysymyksilläsi!

Tässä linkki facebook-tapahtumaan sekä toimituksen facebook-sivuille 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti