Marraskuun aikana Nuorten ääni -toimitus on pohtinut Suomen Kuvalehden Megafoni-blogissa painetun sanan tulevaisuutta sekä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuteen liittyviä epäselvyyksiä.
"Kuulostaa pelottavalta, että selailisin tulevaisuudessa omien lasteni
kanssa iltasatukirjojen sijaan nettiä, tai että päivän uutisten selailu
kännykästä olisi pakko eikä enää vain kätevää", painettua sanaa puolustava Oona kirjoittaa.
Aleksei puolestaan jakaa kokemuksiaan kaksoiskansalaisuudesta ja siihen liittyvistä lakikiemuroista. Tällä hetkellä Aleksein on välteltävä Venäjälle matkustamista, sillä hän ei ole saanut varmuutta, koskeeko Venäjän asevelvollisuuslaki häntä vai ei.
"Suomalaiset valittavat, että valtio on yliholhoava, mutta Venäjä on pahempi. Se holhoaa meitä yli rajojensa," Aleksei toteaa.
torstai 27. marraskuuta 2014
tiistai 11. marraskuuta 2014
"Kaikki, mitä teemme, vaikuttaa myös toisiin"
Miettivätkö suomalaisnuoret, miten heidän tekonsa vaikuttavat yhteiskuntaan? Nuorten Ääni selvitti asiaa ja teki aiheesta jutun Ylen nettisivuille.
Juttu lähti käyntiin siitä havainnosta, että Ukrainassa nuoret ajattelevat tekojensa vaikuttavan yhteiskuntaan. Suomessa vaikuttamisen ajatellaan kuuluvan lähinnä päättäjille. Totesimme asian eräänä kesäpäivänä Helsingin kaduilla, kun kysyimme suomalaisnuorilta: ”Miten se, mitä sä teet tällä hetkellä, vaikuttaa yhteiskuntaan?”. Kysymys sai monet hämmästyneiksi tai vähintään mietteliäiksi. Eräs haastateltavistamme kuitenkin uskoi, että kaikella, mitä teemme, on vaikutusta.
Kuinka meidän tekomme ja valintamme sitten vaikuttavat yhteiskuntaan? Kysyimme asiaa monilta eri alojen asiantuntijoilta ja ymmärsimme, että kaikenlaiset asiat pelkästään arkipäivän elämässä vaikuttavat.
Selvitimme myös, kuinka 87-vuotias Aira Samulin on teoillaan ja valinnoillaan vaikuttanut suomalaiseen yhteiskuntaan.
Katso jutut Ylen nettisivuilta:
perjantai 5. syyskuuta 2014
Miksi kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, opetustoimenjohtaja Rauno Jarnila?
Helsingin opetustoimenjohtaja Rauno
Jarnila vieraili Nuorten ääni -toimituksen syyskauden ensimmäisessä kokouksessa.
Haastatteluharjoitukseen osallistui 34 nuorta, jotka suunnittelivat Jarnilalle esitettävät kysymykset pienryhmissä. Ryhmät muodostettiin sen perusteella, mistä kouluun liittyvästä asiasta kenenkin mielestä pitäisi puhua enemmän.
Mikäli opetustoimenjohtaja ei vastannut kysymykseen tarpeeksi perusteellisesti, toimitus esitti tarkentavia jatkokysymyksiä.
Jarnilaa tentattiin muun muassa ylioppilaskirjoitusten
sähköistymisestä, Kiva koulu -hankkeen tehottomuudesta sekä pienten koulujen
lakkauttamisesta.
Mutta mistä opetustoimenjohtajan mielestä sitten pitäisi
puhua enemmän?
– Vaikka tämä on vähän kulunut aihe, niin koulukiusaamisesta.
Kyllä ihmisten pitäisi katsoa peiliin.
Kaikki kysymykset ja vastaukset:
Kaikki kysymykset ja vastaukset:
- Mitä mieltä olet ylioppilaskirjoitusten sähköistymisesta?
- Miksi kiusaamisen vastaiset hankkeet eivät näytä toimivan?
- Miten opetusmenetelmillä voisi huomioida erilaiset oppilaat?
- Miksi säästöt menevät opetuksen laadun edelle?
- Miten opettajan rooli on muuttunut?
- Millä perusteella sijaiset valitaan?

Tunnisteet:
helsinki,
koulu,
nuorten ääni -toimitus,
opettaja,
oppilas
tiistai 26. elokuuta 2014
Matka mediasodan keskelle
"Lähdin heinäkuun lopun helteessä tapaamaan perhettäni ja ystävääni
Ukrainaan. Suomalaisen median kautta tiesin maan olevan sodassa, joten
olin siihenkin varautunut. Kuin kunnon kansalainen, tein
ulkoministeriölle ilmoituksen. Voin näin jälkeenpäin sanoa sen olleen
turhaa."
Lue Anna Regon matkapäiväkirja Suomen Kuvalehden Megafoni-blogista.
Lue Anna Regon matkapäiväkirja Suomen Kuvalehden Megafoni-blogista.
![]() |
| ”Joulukuusi” Maidanilla |
![]() |
| Kuorma-autosta ja renkaista
kasattu barrikadi |
![]() |
| Oikean sektorin telttoja |
torstai 21. elokuuta 2014
Nuorten Ääni -toimituksen toiminta alkaa taas uusien jäsenten illalla!
Toimituksessa pääset tuomaan esille sinulle merkittäviä asioita Suomen vaikutusvaltaisimissa medioissa suurelle yleisölle. Toimituksessa voi samalla opetella mediataitoja kuten kuvaamista, haastattelemista ja kirjoittamista – ja ennen kaikkea luoda uusia ihmissuhteita! Etukäteen ei tarvitse osata mitään, eikä tarvitse ilmoittatua. Kaiken oppii käytännössä!
Syksyn ensimmäinen kokous on 1.9. klo 17-19:30 toimintakeskus Hapessa
Toimitukselle on tärkeää, että me nuoret saamme tehdä itse kaiken alusta loppuun. Toimitksella on kaksi aikuista työntekijää, jotka ovat mukana kokouksissa, ja aina auttavat tarvittaessa. Nuoret toimivat kuitenkin itse puheenjohtajina. Toimitukseen ovat tervetulleita kaikki. Ammattitaitoisten ohjaajien ja muiden toimituslaisten avulla kuka tahansa pystyy kirjoittaa lehtiartikkelin tai tehdä yhteiskunnallisen tv-jutun. Tärkeintä innostuneisuus ja hyvä asenne!
Ensimmäisessä kokouksessa kerrotaan toimituksesta, sen toiminnasta, mihin se on vaikuttanut ja miten sinä pääset toimintaan mukaan. Koukouksessa on myös haastatteluharjoitus, jossa pääset haastamaan yllätysvieraan kysymyksilläsi!
Tässä linkki facebook-tapahtumaan sekä toimituksen facebook-sivuille
tiistai 12. elokuuta 2014
Rampauttaako vai rakentaako ryhmäsi?
Vielä kolme vuotta sitten olin pettynyt lähes jokaiseen ryhmään, jonka kanssa olin yrittänyt vaikuttaa asioihin tai tehdä jotakin yhdessä. Olin toiminut oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, vetänyt jonkin verran paneeleja sekä tietysti väkertänyt loputtoman monta solubiologian ryhmätyötä koulussa. Ja olin aivan vakuuttunut siitä, että pärjäisin useimmissa asioissa paremmin yksin: ryhmillä oli tapana vain rampauttaa minut.
Minulla oli kokemus vaikuttamistoiminnasta, jossa ryhmän jokainen jäsen on ajatellut oman kantansa ja suunnitellut ideansa etukäteen. Sitten vain odotetaan muiden puheenvuorojen ajan, että päästään esittelemään oma pointti, ja lopuksi muita kuuntelematta takahampaat irvessä taistellaan oman ajatuksen puolesta. Kaikki ehtivät unohtaa yhteisen päämäärän, ja lopulta syntyvä kompromissi on jokaiselle vähän pettymys – siitä yksinkertaisesta syystä, että se on eri kuin oma, alkuperäinen ajatus.
Sitten liityin Nuorten Ääni -toimitukseen. Sain ilokseni huomata, että kun siellä tehdään juttuja ja päätetään asioita ryhmässä, ryhmästä todella on jotakin hyötyä. Toimituksessa me nuoret päätämme kokonaan itse, mihin aiheisiin tartumme, miten tekemämme lehti- ja tv-jutut toteutetaan ja millaisia kokouksemme ovat. Siksi meillä on aito halu löytää uusia asioita, joihin vaikuttaa, ja aiheita, joihin puuttua. Juuri mitään ei voi tehdä aivan yksin, mutta yhdessä voimme tehdä melkein mitä tahansa. On tärkeää, että löydämme oikeasti parhaan ratkaisun yhteisesti.
Kokouksissamme ajattelu tapahtuu paikan päällä ja yhdessä, askel kerrallaan. Meillä on tapana aluksi heittää kasaan kaikki siihenastiset ideamme ja sen jälkeen pakottautua ulos laatikoistamme etsimään uusia ajatuksia. Ohjaajamme auttavat meitä penkomaan ideat esiin yllättävistäkin pakoista, esittämään toisillemme säälimättä tarkentavia kysymyksiä ja lopulta löytämään yhteiset nimittäjät ajatustemme taustalta.
Aluksi tarkoin varjelluista lempilapsistaan irrottaminen ja yhteiseen ajatteluun heittäytyminen tuntui raskaalta ja jollei suorastaan vaaralliselta, niin vähintäänkin epämukavalta. Olinhan tähän saakka pärjännyt hyvin sillä, että vain toistelin omia, tuttuja ja turvallisia ajatuksiani eri seurassa.
Aluksi tarkoin varjelluista lempilapsistaan irrottaminen ja yhteiseen ajatteluun heittäytyminen tuntui raskaalta ja jollei suorastaan vaaralliselta, niin vähintäänkin epämukavalta. Olinhan tähän saakka pärjännyt hyvin sillä, että vain toistelin omia, tuttuja ja turvallisia ajatuksiani eri seurassa.
Nuorten Ääni -toimituksen epämukavat ajatteluprosessit ovat kuitenkin lopulta tuottaneet hedelmää sekä minulle itselleni että tehdyille jutuille. On hyödyllistä, että saan nykyään iloa kaikista ryhmän jäsenistä, en enää vain itsestäni. Myös pohdinnan lopputulos on usein sellainen ajatus, jossa on jokaisen alkuperäisten ajatusten hyvät puolet, mutta jota kukaan ei olisi keksinyt yksin. Vaikka ajatus ei varsinaisesti olekaan kenenkään meistä, kaikki kokevat sen omakseen ja ovat motivoituneita jatkamaan töitä sen kanssa.
En osaa sanoa selkeää syytä siihen, miksi oppilaskunnassa koin enemmän tarvetta esitellä opettajalle ja muille oppilaille hienoa ratkaisuehdotustani kuin oikeasti löytää niistä parhaan. Mutta jotakin opittavaa oppilaskunnan hallituksella aivan selvästi Nuorten Ääni -toimitukselta olisi. Mitä sellaista sinun ryhmäsi voisi toteuttaa, mitä kukaan ryhmän jäsenistä ei vielä osaa yksin ajatellakaan?
Reeta Niemonen
maanantai 19. toukokuuta 2014
Yllätyimme seksiehdottelujen määrästä
Nuorten Ääni -toimituksen viiisihenkinen tiimi lähti maaliskuussa selvittämään MOT-toimittaja Kirsi Skönin kanssa lapsiin kohdistuvaa verkkorikollisuutta. Toimituslaiset osallistuivat ohjelman tekoon pitämällä netissä kahta peiteprofiilia sekä käymällä läpi käräjäoikeuksien tuomioita lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kuukauden aikana reilusti yli sata aikuista miestä lähestyi 13-vuotiasta Jennaa ja 14-vuotiasta Emmaa eri verkkopalveluissa. Miehistä 48 ilmaisi haluavansa seksiä tai seurustelua heidän kanssaan, ja MOT:n arvion mukaan joka kymmenes ylitti pelkällä viestittelyllä laissa rikolliseksi säädetyn rajan.
MOT: Saalistajat verkossa esitetään maanantaina klo 20.00 Yle TV1:llä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




