Kouluissa on yhä tyttöjen ja poikien aineet

"Olen itse jo vuoden opiskellut painotetulla luokalla. Luokallani on 5 poikaa ja 19 tyttöä. Tämä tieto on pyörinyt jo vuoden edessäni, mutta vasta nyt kiinnitin siihen huomiota. Alkoi kiinnostaa, mistä syistä poikia/tyttöjä on joissain painotetuissa opetuksissa paljon ja joissakin vähän."

Aleksanteri Lindh selvitti Anna El-khouryn kanssa painotetun perusopetuksen sukupuolijakaumaa. Juttu julkaisiin Helsingin Sanomissa 16.6.2015 (Kaupunki, s. A20).


Lue juttu netissä: Kouluissa on yhä tyttöjen ja poikien aineet

Ilmaisu- ja kuvataideluokalle päässyt Tinja Kajander on aina kokenut kuvataiteen tärkeänä. Hän arvelee, että luokalle hakisi myös samoista asioista kiinnostuneita nuoria. Kuva: Anna El-khoury

Ilmaisu- ja kuvataideoppilaat koristelevat uutta oppilaskunnan huonetta Tehtaanpuiston yläasteen koulussa. Kuva: Verna Virkkunen

Millä perusteella minun tulisi äänestää?

Juttukokonaisuus ensikertalaisen vaaleista julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.4.2015.

"Odotan äänestämistä innoissani." 18-vuotiaan Linnea Kukkosen mielestä vaikuttaminen on tärkeää, vaikka yhdellä äänellä olisikin vain vähän merkitystä. Mutta millä perusteella oma ehdokas pitäisi valita? Kukkonen saa neuvoja kolmelta äänestämisen asiantuntijalta.

"Sen perusteella, mikä on sinulle yhteiskunnassa tärkeää", neuvoo 60 vuotta äänestänyt Margaretha Starck. Myös tietokirjailija Tommi Uschanov ja kansanedustaja Silvia Modig (vas) kannustavat tekemään valinnan puolueen ja ehdokkaan arvojen perusteella. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.

Politiikkaa pidetään usein nuorille vaikeana. Ensiäänestäjä Kukkonen pitää hankalana erityisesti talouspolitiikkaa. Samaa mieltä on myös äänestämisen veteraani Starck. Kansanedustaja Modig muistuttaa, että politiikka todella on vaikeaa, mutta vikaa on myös poliitikkojen tavassa puhua.

"Sanoin ennen viime vaaleja, että jos rupean joskus puhumaan poliittista jargoniaa, niin tulkaa potkaisemaan sääreen."

Lue netissä:

• Miltä tuntuu äänestää ensimmäistä kertaa? (Meri Luukkanen)
• Pitäisikö 16-vuotiaan saada äänestää? (Minka Nordström)

Katso videot: 

• Margaretha Starck: "Valitse puolue, joka ajaa sinulle tärkeitä arvoja."
• Silvia Modig: "Valitse yksi tärkeä asia, johon pitäisi nyt puuttua."
• Tommi Uschanov: "Laita asiat tärkeysjärjestykseen. Kaikkea ei voi saada."
• Toimittaja: Minka Nordström, kuvaajat: Nadja Fasolah, Akseli Nurminen, leikkaaja: Akseli Nurminen

Santtu Kauppila

Uusi blogi haastaa keskustelemaan

Haasta itsesi pohtimaan! Nuorten Ääni -toimitus aloittaa uuden kysymysblogin NÄTit kysyy HS.fi:ssä. Blogissa toimitus tuo esiin kysymyksiä nuorille tärkeistä aiheista. Joka toinen viikko julkaistavien blogimerkintöjen tarkoituksena on herättää keskustelua.

Ensimmäisessä blogissa pohditaan, missä määrin opettajan olisi hyvä tietää oppilaittensa henkilökohtaisesta elämästä ja vaikeuksista kotona. Kaikki eivät halua kertoa perheongelmistaan koulussa, mutta ne voivat näkyä muulla tavoin, kuten syrjäytymisenä, kiusaamisena tai huonoina arvosanoina.

Täytyisikö opettajan saada tietoa oppilaista nykyistä enemmän? Vastaa kysymykseen HS.fi:ssä.

Netti madaltaa kiusaamiskynnystä

Nimimerkin suojissa kirjoittelu, sarkastinen kommentointi ja provosoiminen ovat kaikki netissä yleistyneitä ilmiöitä. Määritelläänkö ne nettikiusaamiseksi ja kuka määritelmän tekee? Millainen on tyypillinen nettikiusaaja?

Muun muassa näitä kysymyksiä lähdimme selvittämään Eden Gebran kanssa.

Päätimme käyttää jutussamme haastateltavia ja pyrimme valitsemaan heidät niin, että jokaisella olisi hiukan erilainen näkökulma työnsä puolesta aiheeseemme.

Valitsimme haastateltaviksemme nettipoliisi Marko Forssin sekä MLL:n nuorisotyön päällikkö Juuso Peuran ja Verken nuorisotyöntekijän Pekka Myllerin.

Juttua tehdessä huomasimme, että aiheesta nettikiusaaminen löytyy loputtomasti tietoa ja mielipiteitä.

Rajasimme aiheemme käsittelemään nuorten nettikiusaamista ja otimme tapausesimerkiksi Forssin mainitseman viiltelykuvista kiusatun 15-vuotiaan tytön.Tapaus oli vanha, mutta yhä monien nuorten muistissa. Kiusaamisesta muodostui ryhmäilmiö ja tytön kuvia leviteltiin monille nettisivuille. Kiusaaminen väheni huomattavasti nettipoliisin tehtyä poliisiprofiilillaan blogikirjoitus kiusaajille.

Juttu Helsingin Sanomissa 

Alma Smolander

Yksin liikenteessä?

Me suomalaiset käännämme katseemme pois ja välttelemme kontaktin ottamista viimeiseen asti. Bussista jäädessä pongahdetaan pystyyn ja oletetaan että toinen ymmärtää väistää. Muutosta parempaan on vaikea saada, jos ei uskalla itse sitä tehdä.

Lähtisivätkö ihmiset keskustelemaan julkisissa liikennevälineissä, jos joku vain tekisi aloitteen?
Tuo kysymys johti minut ja Anni Petäjän tutkimusmatkalle Helsingin kulkuneuvoihin.

Minä en ole tottunut rupattelemaan tuntemattomille. Kynnys on niin korkealla, vaikka käytännössä puhuminen onkin helppoa. Siksi keskustelukierros kulkuneuvoissa virkisti todella. Oli hauskaa huomata, miten eri tavoin ihmiset reagoivat kun heihin ottaa kontaktia. Yllätyin, miten mielenkiintoisia tarinoita ihmisiltä voi kuulla.

Eräs nainen ratikassa innostui juttelemaan lempiravintoloistaan meille niin, että unohti jäädä oikealla pysäkillä pois. Metrossa taas yksikään mies ei lähtenyt juttusille kanssamme. Vanha pariskunta jopa mulkoili meitä kummallisesti, kun yritimme aloittaa keskustelua parikymppisen pojan kanssa. Tuntui, että pikku rupattelumme ei ollut kaikkien mielestä sopivaa.

Kierrokselta jäi mieleen hyvin erityyppisiä kokemuksia, mutta parasta oli itsensä voittamisen tunne. Hienoa oli huomata, kuinka väärässä on ollut itsestään ja kanssamatkustajista.

Verna Virkkunen

Lue juttu tästä

Stressasimmeko me päiväkodissa?

Olen päiväkotini pihalla. Päälläni on uusi, violetti mekko, josta olen tosi ylpeä. Kiipeilytelineeseen on ruuhkaa. Kaikki haluaisivat kiivetä sen korkeimpaan kohtaan. Kinastelun jälkeen useimmat luovuttavat ja päätyvät leikkimään jotain muuta.

Reilun kymmenen vuoden kuluttua olen Nikin päiväkodin pihalla puhumassa lastenhoitajan kanssa alle kolmevuotiaiden stressistä.
Niki on puolitoistavuotias poika, jonka hoitopäivät ovat aikuisen työpäivän mittaisia. Liisa Keltikangas-Järvisen tuoreen kirjan mukaan päiväkotielämä aiheuttaa Nikille stressiä. Jos Keltikangas-Järvistä on uskominen, stressi voi aiheuttaa Nikille tulevaisuudessa oppimisvaikeuksia ja heikkoa stressinsietokykyä.

Meillä oli ajoittain ristiriitaisia ajatuksia jutun aihetta kohtaan. Olemme molemmat aloittaneet päiväkodin alle kaksivuotiaina. Päiväkotimuistomme ovat iloisia ja kiireettömiä. On vaikeaa uskoa, että me olisimme heikentyneestä stressinsietokyvystä ja tunne-elämän häiriöistä kärsiviä päiväkotihoidon tuloksia.

Jutun suunnittelemisen aikoihin luin lehdestä aihetta käsittelevän artikkelin. Siinä kymmenkunta vanhempaa kertoi, ettei heidän lapsillaan ole mitään ongelmaa. Vanhemmat nauroivat sykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen väitteille. Keltikangas-Järvisen mukaan stressiä ei kuitenkaan voi nähdä lapsen käytöksestä.

Vanhemmat ja päiväkodit kokevat professorin syyllistävän heitä ja asettuvat puolustuskannalle.

Väittelyn lomassa unohtuu, että pitäisi ajatella lapsen parasta. Lasten pitäisi varttua vanhempiensa hellässä huomassa tai nykyisiä päiväkotiryhmiä huomattavasti pienemmässä ryhmässä.
Kuinka monella vanhemmalla on mahdollisuus antaa tämä lapselleen?

Nikin hoitopaikassa, päiväkoti Tuulessa, vakuutuimme siitä, ettei päiväkotia kannata syyllistää. Heillä ei ole resursseja pienentää Nikin mahdollista stressiä kutistamalla ryhmäkokoja. Mikä sitten voisi auttaa asiaa oikeasti? Raha.

Jutun tekemisen jälkeen tuntuu hurjalta katsoa omia päiväkotikuviaan. Useat lapset aloittavat päiväkodin alle kolmevuotiaana. Kasvaako meistä päiväkodin takia hermoheikkoja maailmasta ahdistuneita stressikimppuja?

Toivottavasti ei, siitä ovat ainakin kaikki osapuolet yhtä mieltä.

Helmi Rantala, Senja Rajalin

Lue juttu tästä!

Vanhempien seksuaalisuus herättää tunteita

Lapseni synnyttyä päässäni pyöri luonnollisesti kaikenmaailman kasvatusohjeita ja- vinkkejä, joita kirjat ja internet on pullollaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että seksuaalisuudessa ja seksissä vauvan myötä tapahtuvista muutoksista ei puhuta kovinkaan käytännönläheisesti.

Niinpä lähdin tekemään juttua vanhempien seksuaalisuudesta. Jutussa kaksi seksuaaliterapeuttia vastaa suoriin ja napakoihin kysymyksiin kuten: "Mitä tehdä jos lapsi näkee vanhempiensa harrastavan seksiä?" Erityisesti tämä kysymys on aiheuttanut valtavaa keskustelua vauvafoorumeilla. Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan varmaa vastausta, miten tilanne tulisi hoitaa. Vanhemmat syyttelevät toisiaan saastaisiksi ja ajattelemattomiksi, jos jollekin päässyt käymään kysymyksen esittämällä tavalla.

Julkaisua seurasi melkoinen palaute. Siksi haluankin vielä korostaa, että jutussa käsitellään nimenomaan lapsen vanhempien välistä seksuaalisuutta, jotta vanhemmat voisivat olla tyytyväisiä seksielämäänsä siten, että se ei aiheuta lapselle traumoja ja ahdistusta.  

Anniina Rintala

Lue juttu tästä!

Koulujen huumevalistus: Paljon kaikkea muttei paljon mitään

Nuorisotyöntekijöitä, seurakuntia, opettajia, yksityisiä henkilöitä, terveydenhoitajia. 

Ja järjestöjä: suuria, pieniä, uskonnollisia, lääketieteellisiä, vapaaehtoisvoimin pyöriviä. 
Tästä paletista koulut saavat valita, kun haluavat oppilailleen huumevalistusta.

Tämän jutun tekeminen oli aika vaikeaa juuri siksi, että huumevalistuksen kentästä oli mahdotonta saada minkäänlaista kokonaiskäsitystä. Kukaan ei tiettävästi pidä lukua kaikista alalla pörräävistä tahoista. Järjestöillä ei myöskään ole mitään yhteistä linjaa tai säännöstöä.

Kaikki siis juttelevat nuorille omista lähtökohdistaan, omilla ideologioillaan, omiin tutkimustuloksiinsa vedoten.

Ei ihme, etteivät nämä saa selkeitä tuloksia aikaiseksi, vaan kevyiden huumeiden käyttö yleistyy koko ajan.

Huumevalistusjuttu julkaistiin Hesarissa 1.5.2012.
Voit lukea sen tästä.

Kuntauudistus katsoi nuoria silmiin Nuorten parlamentissa

Lauantaina iltapäivällä istahdimme pöydän ympärille miettimään tulevaa juttuamme. Seuraavana perjantaina järjestettäisiin Nuorten parlamentti, josta meidän on määrä kirjoittaa juttu Helsingin Sanomiin. Kuusi päivää ja meillä on edessämme tyhjä, valkoinen ruutu.
Muutama tunti, välipalamurot ja kymmeniä kirjoitusvirheitä; näin ideoimme aiheen juttuumme. Kuntauudistus kalvaa nuoria, eikä parlamentin täysistuntokaan jää huolta vaille.
"Miksei näitä kysymyksiä ole tullut yhtään Helsingistä?"
Kauhava, Siikajoki, Muonio ... Täällä me istumme Helsingin Kalasatamassa. Tajusimme, ettei kuntauudistus kosketa meitä itseämme mitenkään.

Kun perjantai koitti, haastattelimme hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusta, opetusministeri Jukka Gustafssonia, Kimmo Tiilikaista, Kauhavalaista Minna Vakkuria ja 129 muuta nuorta.
Täysistunnon aikatauluun mahtui lopulta vain yksi kuntauudistusta käsittelevä kysymys, mutta kuten haastateltavien määrästä voi huomata, keskustelua syntyi silti.

Ben Zyskowicz ja keksipaketti ovat erottamaton pari. Välillä kiireinen työskentelymme keskeytyi, kun TV:stä tuttu naama kurkkasi ovesta sisään. Pekkarinen, Kiviniemi, Räsänen, Niinistö, ei siis se presidentti ja Kaikkonen. Informaatiotulvassa kaikkea tapahtunutta oli välillä vaikeaa käsittää kerralla. Onneksi paikalla olleet muut ryhmämme toimittajat palauttivat meidät tarpeen tullen asiaan.

Muutamaa minuuttia vaille viisi tuli äkkilähtö Sanomatalolle. Siellä, monitorilla, odotti harmaa laatikko meidän juttuamme varten. Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehen Marko Junkkarin avulla viimeistelimme juttumme painoon vietäväksi.

Valmiin jutun voit lukea tästä.

Nämä gallupin tulokset eivät mahtuneet mukaan Hesari-juttuun, mutta julkaisemme ne tässä:

Gallup-kysely Eduskuntatalon aulassa aamulla 23.3, kyselyyn vastasi 129 nuorta.

Miten uskot palveluillesi käyvän mahdollisen kuntauudistuksen myötä?

Palvelut paranevat: 10
Palveluiden taso pysyy samana: 67
Palvelut huononevat: 53
Ei osaa sanoa: 3
Muoniosta kotoisin oleva Matti Pajari kommentoi ministeri Virkkuselle:
"Jatkossa on tehtävä kunnon selvitys ennen kuntaliitoksia!"

- Maija Koivistoinen ja Helmi Rantala

Kosmopoliittikin voi leikkiä lumella

Kun olimme pitäneet viikottaisen mielipidemittaukseni, tiesin heti, että tosta mä tahdon kirjottaa. Olisi ollut niin paljon sanottavaa, että onneksi aika oli rajattu.

Lähdin ensin miettimään kehikkoa veteraanin, ja myöhemmin isänmaallisen maahanmuuttajan ympärille. Se suunnitelma murtui, kun tajusin, että tahdon kirjoittaa jutun, jossa vihdoin mietitään isänmaallisuutta tekemättä niin suurta eroa meidän ja muiden välille. Tässä aiheessa eniten kiinnostivat nuoret ja isänmaallisia nuoria on erilaisia, vaikka olisivatkin "alkuperäisiä" suomalaisia.

Isänmaallinen nuori oli melko helppo löytää. Selailin netissä isänmaallisia (Huom! Ei rasistisia!) sivustoja ja lopulta päädyin Suomalaisuuden Liittoon. Liiton sivuilta löytyi mainos: "Tilaa kirja!
Itämaasta itsenäisyyteen - suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde". Otsikko on paitsi epälooginen, myös juuri sitä, mitä etsin.

Epäisänmaallisen nuoren löytäminen olikin sitten vaikeampaa. Kukaan Tukholmasta, matkanjärjestäjistä saatika tuttavista (jne. jne.) ei tahtonut myöntää olevansa epäisänmaallinen. Juuri, kun olin lieventämässä kriteereitäni haastateltavalle, viimeinen oljenkorteni, tutun tuttu suostui. Hypin innosta Hapen ruisleivän tuoksuisilla käytävillä.

Juttu on ensimmäinen, jonka olen NÄTissä kirjoittanut. Siksi olikin vähän outoa tajuta, että hetken päästä minulla oli kotona yhteensä lähes tunti kivikautiselle nauhurille äänitettyä puhetta. Kun kuuntelin ne uudestaan kipakat kannat ja ylpeys isänmaasta löytyivät.
Kirjoitin ensimmäisen version jutusta.

"Lyhyempi, pidempi, omakohtaisempi, kipakampi, virallisempi, rennompi ..."
Äärilaitojen jälkeen minulla oli vihdoin juttu Jaakosta ja Hetasta.

Sain jatkaa mielipidemittausta jutussani. Harvoin voi puhua niin suoraan Hetan ja Jaakon kaltaisille ihmisille kuin haastattelussa. Isänmaallinen perussuomalainen on vahvasti omaa mieltään, mutta arvostaa myös (omassa maassaan pysyviä) muita kulttuureita. Kosmopoliittikin syö Fazerin suklaata ja leikkii lumella!

Oli mahtavaa, kaikista käänteistä huolimatta tehdä tämä juttu. Oma isänmaallisuuskuvani sai uuden värin pintaan ja lukijatkin toivottavasti heräävät nuorten isänmaallisuuden vaikeuteen. Millainen itse olet, isänmaallinen vai kosmopoliitti? Uskallatko sanoa sen ääneen?

Helmi Rantala

Lue juttu tästä!

Outoa mainontaa

 
"Rautatientori nurmikoksi? " Valtavaa kuvanmuokkausta, jossa Rautatientorin päälle oli piirretty virheää tekstiä ei voinut olla huomaamatta. Isot nuorisoasiainkeskuksen mainoskyltit Ruuti.net vaikuttamisohjelmasta valtasivat Helsingin metroasemat. Kiinnitin heti huomioni täysin absurdiin ja toteuttamiskelvottomaan ideaan, jota nuorille markkinoitiin mainosten avulla. Miksi meidän halutaan antavan järjettömiä ja jopa mahdottomia ideoita Helsingin kaupungille?

Lähdin selvittämään asiaa. Juttu otti nopeasti tuulta alleen ja valmis juttu ilmestyi Miksi?-palstalle Helsingin Sanomiin jo viikon sisällä.

Heta Lampinen

Lue juttu tästä!

Viron naiskirjailijat ovat ahtaalla

Istuin eräänä talvi-iltana Rikhardinkadun kirjastossa kuuntelemassa kirjailijaäitien mietteitä kirjoittamisen ja äitiyden haasteista. Tapasin tuolloin ensimmäistä kertaa runoilija Kätlin Kaldmaan, jonka kokemukset olivat vavahduttavia. Toisin kuin suomalaiset kollegansa hänet oli pakotettu valitsemaan kirjailijuuden ja äitiyden väliltä.

Kätlinin kartomus toi päivänvaloon pienen siivun siitä epätasa-arvosta sukupuolten välillä, joka Virossa vallitsee. En löytänyt aiheesta oikeastaan juurikaan taustatietoa. Tiedustelin myös Tuglas-seuran puheenjohtajalta Anu Laitilalta asiasta, mutta hän kehotti kääntymään suoraan kirjailijoiden puoleen. Hänelläkään ei tuolloin ollut selvää käsitystä sukupuolten tasa-arvosta, erityisesti kirjailijoiden, Virossa.

Tapasin Tallinassa Kätlin Kaldmaan ja Kärt Hellerman. Hellermaa pidetään Virossa pitkäaikaisimpana feministisenä kirjailijana. Jutussa hän edusti vanhempaa sukupolvea. Sähköpostitse haastattelin myös voimakkaana naisena pidettyä runoilija Elo Viidingiä.

Ennen jutun julkaisua olin hieman huolissani siitä, etten saata haastateltaviani häirinnän kohteeksi, sillä eihän minulla ollut omakohtaista kokemusta siitä, kuinka arkoja asioita tasa-arvoseikat loppujen lopuksi Virossa ovatkaan. Jälkikäteen kuulinkin, että juttu oli Virossa herättänyt närkästystä ja johtanut sananvapausjärjestön johtokunnan jäsenen eroamiseen.

Juttu julkaistiin Helsingin Sanomissa Helsingin kirjamessujen 2011 aikaan, sillä Viro oli messujen teemamaa.

Anniina Rintala

Lue juttu täältä!

Tästä pitäisi puhua!

Mitä yhteiskunnallisia ongelmia nuoret pitävät tärkeinä? Mistä ei puhuta riittävästi? Mihin keskusteluihin nuoret haluaisivat päästä enemmän mukaan? Nuorten Ääni -toimituksen "Tästä pitäisi puhua"-julkaisut esittelevät toimituksen lehtijuttujen, tv-ohjelmien ja blogikirjoitusten esille nostamia aiheita vuosilta 2006–2011 ja 2011–2013

Julkaisuihin sisältyy kaksi kirjaa ja yksi videokooste. Kaikki esitellyt jutut ovat nuorten tekemiä ja ne on julkaistu Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä ja Ylen kanavilla. Lisäksi kirjoissa esitellään Nuorten Ääni -toimituksen historiaa, jäseniä ja työskentelytapoja.

Ensimmäisen julkaisun tilasi hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma. Materiaalia käytettiin apuna, kun seuraavaa nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa valmisteltiin. Toinen julkaisu on nuorisoasiainkeskuksen rahoittama.

Julkaisujen sisällön valitsi toimituksen jäsenistä koostuva ryhmä. Työskentelyä ohjasivat Nuorten Ääni -toimituksen työntekijät ja muut tarvittavat resurssit saatiin nuorisoasiainkeskukselta.

• Tutustu Tästä pitäisi puhua 2006–2011 -kirjaan (PDF, 15 Mt)
• Tutustu Tästä pitäisi puhua 2011–2013 -kirjaan (PDF, 17 Mt)
• Katso videokooste (2006–2011)  (30 min)

Veparista hälytysosastoon

Haastattelin nuorta vapaapalokuntalaista Niko Kiiskiä Hesarin vapaaehtoistyöjuttusarjaamme. Kiiski kertoi harjoituksista, leireistä ja kilpailuista varovaisen innostuneena seitsemän vuoden kokemuksellaan. Oli hienoa kuulla, että VPK:ssa ei tarvitakaan huippukuntoisia supermiehiä, vaan peruskuntotaso riittää.

Valitsin VPK:n sillä en ollut tarkemmin perehtynyt siihen, mutta se oli kuitenkin kavereiden kautta tuttu aihe. Mielestäni oli tärkeää saada juttusarjaan mukaan joku niinkin perinteistä vapaaehtoistyötä harjoittava.

Lue juttu tästä!

Maija Koivistoinen

Merkkivaatteet kirpparilla

Toimituksessa mukana oleva Nadja Fasolah huomasi monilla kirppairireissuillaan, että halpojen markettivaatteiden joukosta löytyy myös arvokkaampaa tavaraa. Tästä lähti idea tehdä juttu merkkivaatteista kirpputorilla. Nadja halusi jonkun kaverikseen juttua tekemään ja itsekin kirppareista innostuneena koin asian kovin mielenkiintoiseksi.

Ensin kiertelimme kirpputoreilla ja lähetystoreilla ja listasimme erilaisia merkkivaatteita. Toisella tiedusteluretkellämme haastattelimme Hakanimen UFF:n sekä Sörnäisten Fidan myymälänhoitajaa. Heidän kommenteistaan saimme hyvän pohjan jutun kirjoittamiseen, sillä saimme tietää useita syitä merkkivaatteiden kierrätykseen päätymisestä. Haastattelimme myös kahta aktiivikirppistelijää. Mielipiteet erosivat kovasti toisistaan: Saanan mielestä merkkivaatteet saavat maksaa vielä kirpputorillakin enemmän kun taas Anna sanoi, että merkkivaatteita on pidetty siinä missä muitakin vaatteita, joten hinnoittelunkin pitäisi olla sama.

Aloimme kirjoittaa juttua ja se lähetettiin Hesariin. Ensimmäistä juttua kirjottaneille tehtävä ei ollut ihan helppo - esimerksi minä en ollut kirjoittanut aiemmin oikein muita asiatekstejä kuin esitelmiä kouluun. Esitelmät ja lehtijutut poikkeavat aika paljon toisistaan, joten meillä ei ollut oikein edes tietoa, että minkälaista juttua halutaan.
Hesarilta tuli pyyntö, että jotain asiantuntijaa pitäisi haastatella. Yritimme etsiä sopivaa, mutta merkkivaatteista kirpputoreilla tietäviä ihmisiä ei löydy kovin paljon. Tässä vaiheessa jutun kirjoitus jäi taka-alalle muiden kiireiden painaessa. Monta kuukautta vierähti ja marraskuussa aloitettu juttu ei vain ottanut valmistuakseen. Nyt kevään lopulla juttu päätettiin saattaa julkaisukuntoon ja yli puolen vuoden uurastus saatiin päätökseen.

Lue juttuarkistosta, mitä kaikkea saimme selville merkkivaatteista kirppareilla.

Maija Koivistoinen

Juttusarjan esittely

Vapaaehtoistyön teemavuoden kunniaksi Nuorten Ääni -toimitus toteutti Helsingin Sanomiin juttusarjan ihmisistä, jotka tekevät palkatta työtä yhteisen hyvän eteen.

Hyvän mielen vuoksi -sarjassa esiteltiin kaikkiaan kuusi vapaaehtoistyön tekijää. Osa heistä toimii järjestöjen suojissa, osa tekee työtä ilman virallista taustaorganisaatiota. Haastateltavat valittiin toimituksen ehdotusten pohjalta yhteistyössä Helsingin Sanomien toimittajan kanssa.

Juttusarjaa työstettiin tammi-huhtikuussa 2011 ja jutut julkaistiin Helsingin Sanomissa kevään aikana. Suurin osa kirjoittajista on ensikertalaisia, mitä tuskin lopputuloksesta arvaa.

Oppilaat: ruoka ei pidä kylläisenä

Kun viime syksynä siirryin syömään koulussa pääasiassa kasvisruokaa, huomasin olevani ruokailun jälkeen väsynyt, eikä jaksu meinannut riittää koulupäivän loppuun asti millään. Kiinnostuksesta aloin tutkia ruokalan edessä esille pantua kirjasta, jossa kerrotaan, kuinka paljon eri ravintoaineita vaikkapa proteiineja pääruoka sisältää. Tyrmistyin luvuista, jotka näyttivät naurettavilta. Kuinka sellaisilla määrillä pitäisi jaksaa koko pitkä päivä? Ja miksi liharuoka sisälsi proteiineja samana päivänä yli kymmenen kertaa niin paljon kuin kasvisruoka? Oma jaksaminen korjaantui, kun kiinnitin kotona syömääni ruokaan enemmän huomiota ja kiskoin raejuustoa kaksin käsin.

Lähdin selvittämään kouluruokakriteereitä ja yleisiä ravitsemussuosituksia tarkemmin. Ennen kuin olin saanut edes taustamateriaalia kerätyksi, Helsingin opetusviraston ruokapalvelupäällikkö Airi Rintamäki otti minuun yhteyttä. Kuuntelin pitkän tovin, kun Rintamäki selitti minulle kouluruokaan liittyvistä määräyksistä ja suunnittelusta. Sanoin ottavani häneen yhteyttä seuraavan kerran haastattelujani tehdessäni. Kun haastattelujen aika tuli, kuuntelin saman litanian uudelleen. Minulle kerrottiin haastattelun aikana turhan monta kertaa, kuinka kouluruoka suunnitellaan, vaikka se ei ollut vastaus yhteenkään kysymyksistäni.

Kävin tekemässä haastatteluja myös Alppilan lukiossa. Tarkoitukseni oli haastatella oppilaita ja keittäjää. Ilmoitin vierailustani koulun rehtorille ja pian sainkin meiliä Palmiasta. Siellä haluttiin tarkistaa kysymykset, jotka aioin kysyä koulun keittäjältä. Myöhemmin vierailun jälkeen huomasin myös sähköpostin, jossa tiedusteltiin, milloin olin menossa käymään koululla, sillä jonkun Palmiasta pitäisi tulla mukaan seuraamaan haastatteluja.

Kaiken vahtimisen ja asioiden jankkaamisen lisäksi minulle sanottiin Palmiassa, että valmis juttu pitää lähettää Jaana Kujalalle Palmiaan ja Airi Rintamäelle Helsingin opetusvirastoon. En voinut olla ihmettelemättä, että jos kaikki asiat ovat heidän mukaan hyvin, niin miksi jutustani oltiin huolissaan ja juttua haluttiin vahtia niin tarkkaan?

Lue juttu tästä

Daniela Hassinen

Viraston ääni vai nuorten ääni?

Viime keväänä nuorisotoimenjohtaja Lasse Siurala perusti työryhmän selvittämään nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamista Helsingissä. Nuorille luvattiin, että heidän kantansa ja mielipiteensä otetaan huomioon uutta mallia kehittäessä. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka nuoret kannattivatkin nuorisovaltuuston perustamista Helsinkiin, on Siuralan ja hänen työryhmänsä kanta ehdoton: nuorisovaltuusto ei toimi - Helsinkiin tarvitaan nuorisofoorumi.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa uutinen koko sekamelskasta. Järjestöt, joilta pyydettiin lausuntoja vaikuttamismallista, ilmoittivat vastaanottaneensa joulun loma-aikana puolueellista taustamateriaalia. Siurala väitti minulle useampaan otteeseen, että "mitään dataa siitä, että suurin osa nuorista olisi kannattanut nimenomaan vaaleilla valittavaa nuorisovaltuustoa ei ole" - toista väittivät Nuorisoasiainkeskuksen pöytäkirjat Avoimista Foorumeista. Nuoret kertoivat, että heille oli valehdeltu. Kaikki syyttivät toisiaan.

Juttuuni oli syntymässä terävä kärki, kunnes myös Nuorten Ääni -toimituksen takana oleva Nuorisoasiainkeskus hoksasi virheensä. Siurala "korjasi kantansa" ja vaati omien sitaattiensa muuttamista. Virasto asetti omat tavoitteensa journalistisen etiikan edelle, ja tunsin olevani vaikeassa tilanteessa. Sitaatti oli kuitenkin otettu Helsingin Sanomissa pois, kun juttua oli lyhennetty, enkä vaatinut sitä enää takaisin - viraston painostuksen vuoksi. Lopputulos on kärkensä menettänyt uutinen, jota seurasi tyly informaatio: nuorisolautakunta äänesti Siuralan foorumimallin puolesta - yksimielisesti.

Minua hävetti entistä enemmän, kun Helsingin Sanomat unohti painaa lehteen informaation siitä, että olen Nuorten Ääni -toimituksesta, joka on Nuorisoasiainkeskuksen hanke. Olisin halunnut kaikkien näkevän, että tämän uutisen takana on Nuorisoasiainkeskus, ja kyseisen viraston ääni kuuluu jutussa enemmän kuin nuorten ääni.

Saatiinpahan tämäkin silti päätökseen. Tästä aiheesta en usko enää kirjoittavani, mutta toivon taistelun edelleen jatkuvan.

Robert Sundman

Helsingin nuoret haluavat valtuuston
HS Kaupunki 27.1.2011 / Robert Sundman

Miksi nuorisotoimenjohtaja ei kuuntele nuoria?
suomenkuvalehti.fi 9.4.2010 / Robert Sundman

Helsinki pohtii vallan antamista nuorille
HS Kaupunki 29.3.2010 / Robert Sundman ja Joonatan Malinen

Nuoret vaativat enemmän valtaa Helsingin päätöksenteossa
HS Kaupunki 7.12.2007 / Ina Mikkola

Victoria haluaisi nuorten ääntä Ruotsinkin mediaan

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel kävivät Suomessa ensimmäisellä yhteisellä valtiovierailullaan Suomessa 2.11.2010. Yhtenä vierailukohteista oli toimintakeskus Happi, jossa Nuorten Ääni –toimitus pääsi esittelemään toimintaansa kruununprinsessalle ja prinssille. Lisäksi toimitus pääsi esittämään kruununprinsessa Victorialle yhden kysymyksen. Lue Helsingin Sanomien artikkelista ja kommentista, millaisista vaikuttamiseen liittyvistä asioista kruununprinsessa Victoria oli nuorempana kiinnostunut sekä minkälaisia tunnelmia valtiovierailu sai aikaan toimintakeskus Hapessa.

Nea-Maria Törmänen ja Robert Sundman

Miksi suklaa maksaa kalenterissa enemmän?

Idea juttuun tuli, kun olimme pyhäinpäivänä Kampin K-marketissa. Jonot olivat hirveän pitkät, ja olimme juuri joulukalenterien kohdalla, ja juuri silloin jompikumpi meistä huomasi, että erään kalenterin kilohinta oli 90,94 euroa.

Ilmiö ei sinällään ollut uusi, koska pääsiäismunat maksavat jopa 60 euroa kilo. Mutta miksi kalenterit ovat kilohinnalta niin kalliita verrattuna konvehtirasioihin?

Kun asiaa lähdettiin selvittämään, niin juttu ei ollutkaan niin mustavalkoinen. Joulukalentereiden valmistus ei nimittäin ole samanlaista kuin konvehtirasioiden.

Lue juttu >>

Omar Fasolah