Millä perusteella minun tulisi äänestää?

Juttukokonaisuus ensikertalaisen vaaleista julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.4.2015.

"Odotan äänestämistä innoissani." 18-vuotiaan Linnea Kukkosen mielestä vaikuttaminen on tärkeää, vaikka yhdellä äänellä olisikin vain vähän merkitystä. Mutta millä perusteella oma ehdokas pitäisi valita? Kukkonen saa neuvoja kolmelta äänestämisen asiantuntijalta.

"Sen perusteella, mikä on sinulle yhteiskunnassa tärkeää", neuvoo 60 vuotta äänestänyt Margaretha Starck. Myös tietokirjailija Tommi Uschanov ja kansanedustaja Silvia Modig (vas) kannustavat tekemään valinnan puolueen ja ehdokkaan arvojen perusteella. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.

Politiikkaa pidetään usein nuorille vaikeana. Ensiäänestäjä Kukkonen pitää hankalana erityisesti talouspolitiikkaa. Samaa mieltä on myös äänestämisen veteraani Starck. Kansanedustaja Modig muistuttaa, että politiikka todella on vaikeaa, mutta vikaa on myös poliitikkojen tavassa puhua.

"Sanoin ennen viime vaaleja, että jos rupean joskus puhumaan poliittista jargoniaa, niin tulkaa potkaisemaan sääreen."

Lue netissä:

• Miltä tuntuu äänestää ensimmäistä kertaa? (Meri Luukkanen)
• Pitäisikö 16-vuotiaan saada äänestää? (Minka Nordström)

Katso videot: 

• Margaretha Starck: "Valitse puolue, joka ajaa sinulle tärkeitä arvoja."
• Silvia Modig: "Valitse yksi tärkeä asia, johon pitäisi nyt puuttua."
• Tommi Uschanov: "Laita asiat tärkeysjärjestykseen. Kaikkea ei voi saada."
• Toimittaja: Minka Nordström, kuvaajat: Nadja Fasolah, Akseli Nurminen, leikkaaja: Akseli Nurminen

Santtu Kauppila

Miten sosiaalinen media vaikuttaa meihin?

Suurin osa meistä nuorista käyttää sosiaalista mediaa – eikä vain käytä, vaan todellakin on siellä. Sen vuoksi yhteydenpito siirtyy someen yhä enemmän. Koulussa ja harrastusporukoissa on omia Facebook-ryhmiä, ja useita tapahtumainfoja ilmestyy vain sosiaaliseen mediaan.

Kaikki nuoret eivät kuitenkaan koe sosiaalisen median käyttöä tarpeelliseksi. Ystäviin saa pidettyä yhteyttä ilmankin, eikä silloin tule vietettyä aikaa vain ruutua tuijottaen. Millaisia ajatuksia sosiaalinen media herättää niissä, jotka ovat pysyneet sen ulkopuolla? Entä onko viisi tuntia päivässä sopiva määrä "sometusta" alakoululaiselle? Tiesitkö sinä, että suositun WhatsApp -pikaviestipalvelun ikäraja on 16-vuotta?

Muun muassa näihin kysymyksiin Nuorten Ääni -toimitus haki vastauksia syksyn aikana. Some-aiheiset jutut voi lukea ja katsoa Ylen nettisivuilta:

• Mitä jos en ole somessa?
• Miten some vaikuttaa aikuistumiseen?  (video)
• Viisi uutta kultaista sääntöä somea käyttäville

Katso myös aiemmat juttumme:

• Netti madaltaa kiusaamiskynnystä (HS 2012)
• Yllätyimme seksiehdottelujen määrästä (Yle 2014)

Henri Salomaa

Miten bulldoggille maistuu hienostoelämä?

Koirille on nykyään myynnissä kaikenlaista outoa; manikyyriä, hajuvettä ja aurinkolaseja. Tykkäävätkö koirat sellaisesta?

Lähdimme selvittämään, mitä tarvitaan, että toimittajan juntista englanninbulldoggista Lotasta tulee hienostokoira.

No, pesu ainakin tarvitaan. Mineraalikylvyssä Lotasta tuleekin kokonaan eri värinen.

Ravintoneuvonnassa saamme kuulla, että koiraa on hoidettu kerrassaan väärin koko sen elämän ajan.

Hieronnassa paljastuu, että Lotan sydämessä oleva kasvain johtuu sen omistajan sydämestä heijastuneista ihmissuhdeongelmista. Akupunkiossa Lotta yrittää syödä kaikki siihen tökätyt neulat ja rentoutushoito joudutaan keskeyttämään.

Koiravaatekaupassa tyydymme ihailemaan pienemmille koirille tarkoitettuja pikkuhousuja, jarrusukkia ja pupupukuja, koska ainoat Lotan päälle mahtuvat vaatteet ovat arkisia sade- tai toppatakkeja, joista on glamour kaukana.

Samassa vaatekaupassa Lotta myös tapaa ihan oikean hienostokoiran. Tätä ainutkertaista hetkeä ei kamera ehdi taltioida, koska kaikki käy niin kovin äkkiä: Lotta innostuu mielettömästi ja käytännöllisesti katsoen lanaa pikkukoiran alleen.

Söpöön villapaitaan ja rusettiin pukeutuneen hienostohauvan on tyydyttävä räksöttämään juntille omistajansa sylistä käsin.

Koirainsertti esitettiin YLE TV1:n Kuningaskuluttajassa 3.5.
Voit katsoa sen arkistosta.

Kuinka luonnistui grafftinteko pressaehdokkailta?

Insertissämme käsitellään Eva Biaudetia ja Timo Soinia erilaisina arvojohtajina. Veimme heidät maalaamaan graffitit utopia-Suomestaan. 

Soini ei aluksi halunnut suostua juttuun ollenkaan, piirtäminen kuulosti hänestä epämukavalta. Graffitin teko ei tunnetusti kuulu Soini julkisuuskuvaan.  Aluksi toimittajan olisi pitänyt maalata Timpan puolesta, mutta kuvaushetkellä Soini yllättikin meidät ja maalasi aivan itse. Vänkääminen oli kerrankin oikea tapa saada tahtonsa läpi. 

Biaudet oli aivan innoissaan annetusta tehtävästä. Häntä varten täytyi hakea varastosta lisää erivärisiä maaleja, koska hänkään ei olisi suostunut muuten maalaamaan. "Haluan käyttää mahdollisimman paljon värejä, en mä suostu!"

Insertti herätti ajatuksen: viekö Biaudet Paavo Arhinmäen "graffitiministeri" -tittelin?

Yllättäen onnistuimmekin löytämään niin erilaisille ehdokkaille yhteisen sävelen. Koko kansan Muumimamma Tarja Halonen on lopettamassa presidentinuraansa, joten selvitimme mitä muumeja Mäntyniemeen seuraavana muuttaisi. 

 
Jos ehdokkaat olisivat Muumilaaksosta, olisivat he kuulemma pariskunta: Muumipappa ja Muumimamma.

Katso juttu Yle Areenasta!

Tästä pitäisi puhua!

Mitä yhteiskunnallisia ongelmia nuoret pitävät tärkeinä? Mistä ei puhuta riittävästi? Mihin keskusteluihin nuoret haluaisivat päästä enemmän mukaan? Nuorten Ääni -toimituksen "Tästä pitäisi puhua"-julkaisut esittelevät toimituksen lehtijuttujen, tv-ohjelmien ja blogikirjoitusten esille nostamia aiheita vuosilta 2006–2011 ja 2011–2013

Julkaisuihin sisältyy kaksi kirjaa ja yksi videokooste. Kaikki esitellyt jutut ovat nuorten tekemiä ja ne on julkaistu Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä ja Ylen kanavilla. Lisäksi kirjoissa esitellään Nuorten Ääni -toimituksen historiaa, jäseniä ja työskentelytapoja.

Ensimmäisen julkaisun tilasi hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma. Materiaalia käytettiin apuna, kun seuraavaa nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa valmisteltiin. Toinen julkaisu on nuorisoasiainkeskuksen rahoittama.

Julkaisujen sisällön valitsi toimituksen jäsenistä koostuva ryhmä. Työskentelyä ohjasivat Nuorten Ääni -toimituksen työntekijät ja muut tarvittavat resurssit saatiin nuorisoasiainkeskukselta.

• Tutustu Tästä pitäisi puhua 2006–2011 -kirjaan (PDF, 15 Mt)
• Tutustu Tästä pitäisi puhua 2011–2013 -kirjaan (PDF, 17 Mt)
• Katso videokooste (2006–2011)  (30 min)

Laman lapset

”Mä luulin aina pienenä, että lelut ovat tosi kalliita, kun en saanut niitä juuri koskaan. Siks oli outoo, että kaverit saivat uusia leluja jopa kauppareissulla. Vasta vanhempana mä tajusin, että lelut eivät ole satojen markkojen arvoisia - meillä vaan ei ollut niihin silloin varaa."

Eräässä toimituskokouksessa käsittelimme havaintokierroksella köyhyyttä. Köyhyys on iso ongelma, eikä ole aina itsestään selvää, että on varaa ruokaan, omakotitaloon, uusiin vaatteisiin ja kalliisiin harrastuksiin. Keskustelu kääntyi lamaan ja konkursseihin. Huomasimme Silja Uusikankaan kanssa, että meillä oli samanlainen tausta: olimme molemmat perheistä, joissa isä oli tehnyt konkurssin pari vuotta ennen syntymäämme. Emme varsinaisesti koskaan ole kärsineet nälästä, mutta lapsen näkökulmasta on ikävää kun ei olekaan karkkipäivää.

Insertissämme käsittelemme lamaa ja konkurssia lapsen ja perheiden näkökulmasta. Haluamme avata ihmisille hieman, kuinka oman yrityksen kaatuminen näkyy ja kuinka sen vaikutukset ulottuvat monien vuosien päähän.

Insertti esitettiin Yle TV 1 -kanavalla A-Studiossa keskiviikkona 10.8 kello 21.05. Sen voi katsoa Ylen elävästä arkistosta.

Toimittajat: Daniela Hassinen, Silja Uusikangas
Kuvaaja: Nelli Kampman

Nuoret saavat kannabista helposti

”Jokainen nuori tuntee jonkun, joka pystyy hankkimaan hänelle kannabista.”
Tätä väitettä toimittaja Ina Mikkola lähti tutkimaan huomatessaan, kuinka moni tuttu ja tuntematon polttaa pilveä. Kannabiksen saamisen siis täytyy olla helppoa.

Nuoret eivät välttämättä matkusta Amsterdamiin katsomaan turistikohteita, vaan polttamaan pilveä. Toisaalta ei tarvitse lähteä edes niin kauas, sillä ysiluokkalainen voi saada kannabista Suomessa t...unnin varoitusajalla. Joskus alaikäiselle kannabiksen hankkiminen on jopa helpompaa kuin alkoholin.

Mikkola haastattelee A-Studion jutussa kannabiksen käyttäjiä ja myyjiä, sekä käy vierailulla kasvattajan luona. Kannabiksen polttajat eivät näe tietynlaista käyttöä haitallisena, mutta tunnustavat myös käyttöön ja myymiseen liittyvät ongelmat. Jutussa selviää, miksi pilven saaminen sitten on niin helppoa ja kuinka kannabiksen jakeluverkosto toimii?


Toimittaja: Ina Mikkola
Taustatoimittaja: Maxim Moshnyakov
Kuvaaja: Omar Fasolah

Linnanmäki käyttää hyväkseen nuorten tietämättömyyttä

Linnanmäki kesätyöpaikkana kuulostaa joka nuoren unelmalta. Koko kesä ulkona, rajaton pääsy laitteisiin ja paljon samanikäisiä työkavereita. Ja kukapa ei haluaisi päästä kertomaan työskentelevänsä Lintsillä ja vielä Lasten päivän säätiön nimissä!

Linnanmäeltä löytyy myös varjopuolensa: toimittajamme Rosa Kettumäki kuuli pinnan alla riehuvista huhuista, joiden mukaan Linnanmäki ei olekaan niin mahtava paikka työskennellä kuin ensi...silmäyksellä voisi olettaa.

Kettumäki sekä inserttiryhmän muut jäsenet Stella Vellendi ja Heta Lampinen lähtivät selvittämään, pitävätkö huhut paikkaansa.

Linnanmäen työntekijöitä oli kuitenkin erittäin vaikea saada kommentoimaan, koska puisto mm. kieltää työntekijöiltään medialle puhumisen. Lopulta kaksi vanhaa työntekijää suostuivat puhumaan entisestä työpaikastaan.

Toimitusjohtaja Risto Räikkösen vastausta väitteisiin ei saatu aivan toivotulla tavalla. Ensimmäinen vaikea kysymys sai Räikkösen kävelemään ulos haastattelusta. Räikkönen suostui kuitenkin uuteen yritykseen, joka ei kuitenkaan sujunut aivan toivotulla tavalla...

Katso juttu Ylen Elävästä arkistosta.

Toimittaja: Rosa Kettumäki
Taustatoimittaja: Heta Lampinen
Kuvaaja: Stella Vellendi

EDIT: Jutun jälkeen Linnanmäki palkkasi erillisen päällikön vastaamaan henkilöstöasioista. Lue Helsingin Sanomista. Toimitusjohtaja Risto Räikkönen jäi eläkkeelle vuonna 2014.

Maahanmuuttajien kotouttaminen - Kevinin tarina

Maahanmuutto on viimeisen 20 vuoden ajan ollut tulenarka keskustelun aihe niin mediassa, politiikassa kuin kotisohvillakin. Yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi tähän liittyen on viimeaikoina noussut maahanmuuttajien kotouttaminen. Miten se pitäisi käytännössä toteuttaa? Ovatko Suomessa asuvat maahanmuuttajat kotoutuneet tarpeeksi hyvin? Suomalaiset ovat vääntäneet tästä kättä jo niin pitkään, että halusimme antaa itse "keskustelun kohteelle" - maahanmuuttajanuorelle itselleen puheenvuoron.

Kevin Tandu, 17, on sopeutunut Suomeen harrastustensa ja oman aktiivisuutensa ansioista. Tässä Katariina Ahon, Roosa Kuusiston ja Arttu Korpelan tekemässä insertissä hän kertoo näkemyksiään kotouttamisesta ja muistelee samalla omia kokemuksiaan Suomeen tulosta.

Juttu esitettiin YLE TV1:n A-Studiossa 30.3. Sen voi katsoa arkistosta.

A-talk: Tämä ei ole mainos ja ohjelman insertit nyt netissä!

A-talk-lähetyksen voit katsoa Ylen Elävästä arkistosta.

Ohjelmassa esitetyt insertit:

Mitä mainostajat tekevät saadakseen viestinsä läpi?
Jutussa vertaillaan perinteistä ja uudenlaista mainontaa. Miksi perinteisen sijaan päädytään uudempaan? Miten uudenlainen mainonta eroaa perinteisemmästä? Miksi mainostaja valitsee perinteisen tv-mainoksen sijaan tuotesijoittelun elokuvassa?
Toimittaja: Ina Mikkola
Katso video

Miten mainonnan sääntöjä ja lakeja kierretään?
Jutussa tutkitaan MTV3-kanavan Diili-ohjelman tuotesijoittelua. Esiintyykö ohjelmassa MTV3:n edustajan mielestä sopimatonta tuotesijoittelua? Entä mitä mieltä asiasta on kauppaoikeuden professori?
Toimittaja: Katariina Aho
Katso video

Mitä pitäisi tehdä medialukutaidon parantamiseksi?
Miten mainontaa käsitellään koulussa? Jutussa vieraillaan Puistolan peruskoulussa haastattelemassa opettajia ja oppilaita. Onko opetus nykyaikaista ja opetetaanko kouluissa uudenlaisesta mainonnasta?
Katso video

Lisämateriaalia, joka ei mahtunut itse ohjelmaan:

Onko tuotesijoittelu pahasta?
Nuorten Ääni-toimituksen toimittaja Ina Mikkola selvitti MTV3:n markkinointipäällikkö Ville Mantereelta miksi hän haluaa maikkarin ohjelmiin tuotesijoittelua. Miten katsoja esimerkiksi hyötyy tuotesijoittelusta?
Katso video

Osaavatko opettajat opettaa mainonnasta?
Nuorten Ääni -toimituksen toimittaja Marja Kuikka kävi Puistolan peruskoulussa kysymässä opettajilta, mitä he opettavat nuorille mainonnasta. Tunsivatko opettajat sanoja "tuotesijoittelu" tai "piilomainonta"? Entä uskovatko opettajat heidän opetuksellaan olleen vaikutusta oppilaisiin?
Katso video

Näin tehtiin A-talk: Tämä ei ole mainos

Torstai-iltana esitettävä Nuorten Ääni -toimituksen tv-spektaakkeli A-talk: Tämä ei ole mainos lähestyy h-hetkeään. Tässä kuvia ohjelmanteon eri vaiheista. Kaikki TV1:n ääreen klo 21:05!

A-talk: Tämä ei ole mainos - vieraat varmistuneet!

Erkko Mannila on mainostoimisto PHS:n luova johtaja. Mannila sanoo, että mainostoimistot pyrkivät kiertämään mainonnan lakeja. Nuoret alkavat olla jo niin kriittisiä ja kasvaneet mediamaailmaan, että mediakasvatus tulee lähes itsestään.

Eve Vaasmaa on toimitusjohtaja Forma Publishing Groupissa, joka kustantaa muun muassa Trendi-lehteä. Vaasmaa on ollut 25 vuotta aikakauslehtialalla. Hänen mielestään on erittäin tärkeää, että mainokset erottaa artikkeleista. Vaasmaa on huomannut ulkomaisissa sanomalehdissä kolumnin muotoon kirjoitettuja mainoksia, joista hänkään ei aina huomaa, että kyseessä on mainos. Hän ei kuitenkaan usko, että samanlainen mainos menisi Suomessa läpi, koska kuluttajat täällä ovat hyvin kriittisiä. Vaasmaan mielestä vastuu mediakasvatuksesta on ensisijaisesti kouluilla ja päiväkodeilla, mutta medialla itselläänkin on vastuuta.

Kimmo Jylhämö on Voima-lehden päätoimittaja vuodesta 2004. Voima-lehdessä esiintyy aina vastamainoksia, jotka ovat eräänlaisia mainoksia kritisoivia parodioita. Jylhämön mielestä saisi mainostaa kirjoja, elokuvia yms., mutta ei mitään materiaalista ja turhaa. Jylhämö väittää, että suomalaisilla on todella hyvä medialukutaito, sillä täällä luetaan monipuolisesti. Nuorilla on kuitenkin hänen mielestään huonompi medialukutaito kuin ennen, koska esimerkiksi internetissä ei osata enää tajuta kokonaisuutta.

Antti Pentikäinen on mediailmaisun opettaja Tikkurilan lukiossa. Hän on myös Mediakasvatuskeskus Metkan puheenjohtaja. Pentikäisen mielestä mainokset ovat hyödyllisiä ja informatiivisia. Hänen mielestään nuoret eivät kuitankaan aina tajua, että julkisuudesta maksetaan, esimerkiksi kun valitaan, mistä tehdään juttuja. Hän väittää, että medioissa ei puhuta mainonnasta, koska ne saavat itse pääasialliset tulonsa mainoksista.

Armeijasta sivariin

Monet ikäiseni pojat pohtivat tällä hetkellä asepalvelusta. Tulisiko heidän valita varusmiespalvelus, aseeton palvelus vai siviilipalvelus? Vai kannattaisiko heidän kieltäytyä palveluksesta kokonaan tai hankkia vapautus? Sukupuoleni vuoksi minun ei ole koskaan pakko tehdä valintaa erilaisten palveluspaikkojen välillä. Aihe on kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen, pohtivathan tuhannet nuoret miehet samoja kysymyksiä vuodesta toiseen. Sen lisäksi että he joutuvat pohtimaan omia arvovalintojaan, luo yhteiskunta ja heidän perheensä heille odotuksia ja vaatimuksia palvelukseen liittyen.

Nuorten Ääni -toimituksen A-Studiolle tuottamassa jutussa "Armeijasta Sivariin" kuullaan yhden nuoren miehen tarina. Samulin tarina alkaa armeijasta ja päättyy siviilipalvelukseen. Mitkä asiat johtivat palveluspaikan vaihtoon? Mitä Samuli itse ajattelee varusmiespalveluksesta nykyään? Entä mitä hän ajattelee siviilipalveluksesta? Ja ennen kaikkea, miten Samulin päätös vaikutti hänen elämäänsä?

Nelli Kampman

Juttu siviilipalvelusmies Samuli Huuskolasta esitettiin A-Studiossa keskiviikkona 7.7. Sen voi katsoa arkistosta.

Kampissa hengaavat nuoret puhuvat alaikäisten seksikaupasta arkipäiväisesti

Viime syksynä julkaistu  ruotsalaistutkimus paljasti, että Ruotsissa alaikäiset hankkivat vaatteita, hampurilaisia ja alkoholia myymällä seksiä. Voisiko tällaista tapahtua myös Suomessa?

Lähdimme selvittämään asiaa ystäväni kanssa perjantai-iltana Helsingin keskustaan, Kampin kauppakeskukseen. Paikkaan, jota on kutsuttu Suomen suurimmaksi nuorisotaloksi. Kysyimme nuorilta, onko Kampissa seksiä kauppaavia alaikäisiä. Useimmat tiesivät asiasta jotain ja monet osasivat kertoa tarkkaan miten kaupankäynti tapahtuu, miten asiakkaita hankitaan ja mitä saadaan maksuksi.

Seksikauppaa käydään monella tavalla. Jotkut vähän vilauttavat rintojaan vanhoille miehille, jotta saisivat heidät hakemaan Alkosta juotavaa tai kioskilta tupakkaa. Toiset hankkivat seksiä harrastamalla rahaa tai yösijan. Selkeän vaihtokaupan lisäksi Kampissa kerrottiin, että monet alle 16-vuotiaat tytöt seurustelevat aikuisten miesten kanssa.

Eräs neljätoistavuotias kertoi kaverinsa kolmekymppisestä poikaystävästä. Mies tulee yläkoululaisten bileisiin, muttei puhu mitään. Hän vain istuu nurkassa ja tyhjentää kaljalavaa. Tytön kaveria pelottaa, mutta tyttö itse pitää tilannetta molempien voittona. Vaikka mies saakin seksiä, tyttö hyötyy mielestään enemmän. Hän saa ilmaista juotavaa ja tavaroita, joihin hänellä ei muuten olisi varaa.

Kampissa nuoret puhuivat asiasta suoraan ja kauhistelematta. Eräs 15-vuotias tyttö sanoi rennosti "Kylhän sen nyt näkee ketkä on täällä vaan huoraamassa". Olin hämmentynyt: miten niin näkee ja mistä?

Eniten minua ja ystävääni hämmensi se, että tapaamamme nuoret ovat lähes samanlaisia kuin me. Vanhimmat heistä ovat kanssamme saman ikäisiä. He asuvat samassa kaupungissa ja elävät samaa elämänvaihetta. Kuitenkin heille arkipäiväinen ilmiö on meille täysin tuntematon.

Sitä se on myös viranomaisille. Moni heistä vetoaa siihen, ettei asiaan voida puuttua, koska aiheesta ei ole tutkittua tietoa. Kova data puuttuu. 

Ilmiön olemassaolo on helppo kieltää, jos sitä ei edes yritä nähdä. Mutta kun Kampissa on hengaillut muutaman illan, alkaa jo nähdä kuka seurustelee ja kenen kanssa.

Rosa Kettumäki

Juttu esitettiin A-Studiossa 23.6.2010. Sen voi katsoa arkistosta.

Pikkuteattereista palatseihin

Viimeisistä viidestä kerrasta kun olen käynyt elokuvissa, vain kerran olen ollut muualla kuin Finnkinon teatterissa. Missä elokuvia sitten oikein katseltiin ennen Finnkinon olemassaoloa?

Helsingin keskustassa liikkuessaan saattaa porttikonkien yltä ja talojen katoilta bongata valaistuja nimikylttejä, jotka viittaavat menneiden aikojen elokuvateattereihin. Kylttien nimeämät elokuvateatterit ovat kuitenkin jo kadonneet vuosia sitten, eikä niiden koristamien ovien takaa löydy enää kuin muisto elokuvatoiminnasta.

Kun aloimme ottaa selvää näiden vuosia sitten lopettaneiden teattereiden omistajista, kävi ilmi, että valitettavan moni heistä oli jo siirtynyt haudan lepoon. Muu tiedonhaku sujui kuitenkin melko esteettömästi elokuva-alan tiiviiden ja pienten piirien ansiosta. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa, joten sopivia asiantuntijahaastateltavia ei tarvinnut kauaa hakea. Kenties tämä alan yhteisöllisyyskin kumpuaa entisaikojen pienten teattereiden tiiviistä ilmapiiristä?

Oli miten oli, sellaista tiettyä ainutlaatuista tunnelmaa näissä yksisalisissa elokuvateattereissa vaikutti aikoinaan olevan, jota nykypäivän kauppakeskusten kupeessa komeilevat teatteripalatsit eivät koskaan kykene saavuttamaan.

Lassi Häkkinen

Juttu esitettiin A-studiossa 16.6.2010. Studiovieraana oli elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn. Voit katsoa jutun arkistosta.

Honkajoen lukiosta valmistui onnellisia abeja

Ylioppilastulokset on julkaistu ja juhlat lähestyvät. Lukiot on listattu ylioppilasarvosanojen mukaan melkein kaikissa tiedotusvälineissä. Jokavuotisia ranking-listoja riittää: koulujen paremmuutta mitataan myös keskiarvorajojen ja korkeakoulutuottavuuden perusteella.

Mutta voitaisiinko kouluja vertailla jollakin muullakin tavalla? Tulosvertailun ohella koulujen ”laatuvertailu” olisi kiinnostavaa. Vertailuperusteena voisi olla esimerkiksi opiskelijoiden hyvinvointi. Valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä tutkitaan opiskelijoiden kouluoloja ja elintapoja. Sen koulukohtaiset tulokset eivät kuitenkaan ole julkisia. Miksei?

Minua kiinnostaisi esimerkiksi, kuinka moni ei koe tulevansa kuulluksi koulussa tai kuinka monen mielestä koulun työilmapiirissä on ongelmia. Kun lukioista tietäisi muutakin kuin arvosanoja, olisi helpompi valita oikea koulu.

Leena Kuusisto

Etsimme onnellisia ylioppilaita neljästä lukiosta. Juttu esitettiin A-Studiossa keskiviikkona 2.6. Voit katsoa jutun täältä.

Autokouluista ei saa selvää

Teimme Kuningaskuluttajaan jutun, jonka tarkoituksena oli auttaa katsojaa autokoulujen vertailussa. Heti alussa huomasin, ettei autokoulujen toiminnasta löytynyt netistä yhtään tilastoitua tietoa.

Autokoululiiton puheenjohtaja kehotti etsimään tietoa TraFin nettisivuilta. Sieltä ei löytynyt minulle hyödyllistä informaatiota, joten soitin TraFin tietopalveluun. Minut yhdistettiin työntekijälle, joka yhdisti toiselle, joka yhdisti lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Kukaan ei osannut vastata kysymyksiini, eikä edes kertoa kuka voisi antaa minulle tarvittavaa informaatiota, tai onko sitä ylipäätänsä olemassa. Eräs työntekijä oli jo suostumassa tilastojen antoon, mutta kuultuaan ikäni (alle 18 vuotta), hän yhtäkkiä ohjasi minut takaisin edelliseen numeroon. Vasta kolmannella vaihtoon soitolla nappasi, ja silloinkin jouduin toistamaan saman kysymyksen monta eri kertaa, ennen kuin sain haluamani tiedon. Kiitos tästä neljän euron bonuksesta puhelinlaskuuni, TraFi!

Autokoulu Movian liikenneopettaja Minttu Vänni kertoi, että löydän faktoja Ajovarman nettisivuilta. Tästäkään lähteestä ei löytynyt kuitenkaan mitään hyödyllistä. Miksi minulle annettiin kahdesti väärää informaatiota? Ehkä haastateltavat eivät tienneet tiedon puuttumista tai luulivat, etten tarkistaisi sivuja. Joka tapauksessa en löytänyt haluamaani tietoa heidänkään avullaan, vaikka he ovat ammattilaisia. Käteen jäi vain epämääräistä tietoa ja tutkimuksia, joista ei mielestäni ole asiakkaalle yhtään hyötyä.

Näköjään yksittäiselle henkilölle ei anneta hevillä tietoa autokoulujen toiminnasta. Miksi näinkin yksinkertaista tietoa pitää nyhtää oikein kaksin käsin? En todellakaan tiedä. Jutun valmistuttua en ole viisastunut aiheesta paljoakaan.

Voiko autokouluja oikeasti vertailla? Minulla ei ole siihen vastausta.

Karkki Havaste

Juttu esitettiin Kuningaskuluttajassa torstaina 22.4 kello 19:30. Se tulee myöhemmin katsottavaksi myös tänne!

Mainontaan törmää myös kouluissa

Miten mainokset päätyvät koulun seinille, ja kuka päättää mitä lapsille saa mainostaa? Entä miksi kouluissa kannustetaan juomaan juuri vanhasen maitoa? Näitä kysymyksiä selviteltiin eilen Kuningaskuluttajassa nähdyssä insertissä.

Idea jutun tekemiseen syttyi kouluterveydenhoitajan vastaanottojen esitteistä, jotka eivät aina ole kaukana propagandasta. Saimme muun muassa selville, että vastuu lapsiin kohdistuvista mainoksista on yleensä jaettu koulun henkilökunnalle, joka joko tilaa mainoksia tai päättää niiden esille laittamisesta. Virallisissa ohjeistuksissa taataan vanhemmillekin oikeus päättää minkälaista mainontaa heidän jälkikasvuunsa kohdistuu, mutta haastattelemiemme rehtorien mukaan ei vanhemmilla ole ollut siihen sanottavaa. Voisi tietysti kysyä olisiko tilanne eri, jos mainonta ei olisi yhtä ujoa kuin se peruskouluissa tällä hetkellä on?

Toki osa mainoksista ja esitteistä oli myös laadittujen ohjeistusten vastaisia; puolueellisia, räikeitä, kaupallisia... Esimerkiksi kotimaisia kasviksia mainostava juliste olikin lähtöisin yhdistykseltä, jonka tavoitteena on osittain edistää myyntiä. Ilmaisjakelut ja sanomalehtiviikkojen lehdet ovat täynnä "kiellettyjä" mainoksia ostokehotuksineen ja hintatietoineen.

Opetusvirastossa epäiltiin, että jos tällaisia rikkomuksia nostetaan esille, esimerkiksi Lukiolaisten liiton kalenteri voitaisiin joutua jopa kieltämään. Toisaalta siinä mainostavalla Hennes & Mauritzilla kerrottiin, että juuri näistä ohjeiden vastaisista mainoksista oli tullut paljon positiivista palautetta, ja myös Opetusvirastossa vakuuteltiin kalenterin suurta suosiota.

Ohjeistukset antavat terveen linjan kouluissa mainostamiselle, mikä on tärkeää etenkin pienimpien kohdalla. Ehkä niinkään tärkeää ei ole kieltää samalla ohjeistuksella vanhemmilta oppilailta ja opiskelijoilta jotain heille selkeästi hyödyllistä - pitää käyttää järkeä, kuten rehtorikin haastattelussaan toteaa.

Insertti esitettiin Kuningaskuluttajassa 18.3. Sen voi katsoa arkistosta.

Inka Vaarula

Mistä kouluruoka tulee?

Jos kaupassa haluan tietää, mistä kalatiskin lahna on peräisin, se onnistuu. Koulun ruokalistassa tällaista tietoa ei kuitenkaan kerrota. Onko oppilaalla oikeus tietää mitä hän syö? Nuorten Ääni -toimituksessa minulla oli mahdollisuus tehdä aiheesta tv-juttu Ylen A-Studio-ohjelmaan.

Jutun tekeminen alkaa aina käsikirjoituksesta. Työryhmämme alkoi suunnitella tarinaa, jossa lähdetään koulun ruokalasta etsimään tietä raaka-aineiden alkulähteille. Matka alkaisi keittäjän haastattelusta ja etenisi tuotantolaitosten ja keskusliikkeiden johtajien kautta kommenttiin maatilalta.

"Mä luulisin, että ne porkkanat tulee ihan Suomesta", arvaili vaivaantunut kouluravintolan esimies Koillis-Helsingin lukiossa. Hän kehotti meitä ottamaan yhteyttä Palmiaan, joka vastaa useimpien helsinkiläisten koulujen ruuista.

Palmian ruokapalvelupäällikkö ei ensin halunnut vastata kysymyksiin, koska pelkäsi jutun mustamaalaavan kouluruokaa. Lopulta hän kuitenkin suostui haastatteluun, ja lupasi hankkia meille tiedot siitä, millaisilta tiloilta ruokien raaka-aineet tulevat.

Luvattuja tietoja ei koskaan tullut. Yhdessä sähköpostissa tosin kerrottiin perunoiden tulevan Suomesta ja punajuurten EU-alueelta. Tämä ei paljon tilavierailulle pääsyä auttanut. Miksei tietoja lupauksista huolimatta annettu? Lähdin kysymään tätä Helsingin opetusvirastosta. Haastattelu kesti tunnin, enkä saanut kysymyksiin kunnollisia vastauksia.

Kaiken tämän jälkeen nauhoilla oli monta tuntia haastattelua, mutta ei tietoa ruuan alkuperästä. Aloimme miettiä uutta käsikirjoitusta, jossa ei päädytäkään maatilalle, vaan näytetään millaiseen pyöritykseen joutuu, jos haluaa tietää, missä koulun salaatissa oleva tomaatti on kasvanut.

Leikkaamisen jälkeen valmis juttu esitettiin A-Studiossa. Vaikkei jutussa voitukaan paljastaa helsinkiläisen kouluruuan alkuperää, niin ehkä joku jutun nähneistä katsojista yrittää nyt selvittää, mistä tulevaa ruokaa hänen koulussaan syödään.

Rosa Kettumäki

Insertti esitettiin A-studiossa 13.5.2009. Voit katsoa jutun juttuarkistosta.

Autokoulujen mainokset johtavat harhaan

Autokoulut mainostavat kurssejaan netissä ja koulujen seinillä. Tarjouksia on monenlaisia ja hinnoissa eroja. Totuus kuitenkin on, ettei autokoulua aloittava voi kurssille ilmoittautuessaan kuin arvailla ajokortin hankinnan aiheuttamia kuluja: hintaan kuuluva ajo-opetus riittää vain noin puolelle, eikä ensimmäisen inssin reputtamista voi pitää kovin suurena yllätyksenä. Ajotunnit maksavat, inssistä veloitetaan tutkintomaksu ja korttiin tuleva kuvakin pitää teettää jossain. Kuinka suuret kulut autokoulu voi todella aiheuttaa?

Rosa Kettumäen toimittamassa jutussa yritetään saada selvyys siihen, miten autokoulu voi aiheuttaa melkein tuplasti mainostettua hintaa suuremman laskun. Insertti esitettiin Ylen A-Studiossa 10.2.2010.

Voit katsoa jutun arkistosta.