Millä perusteella minun tulisi äänestää?

Juttukokonaisuus ensikertalaisen vaaleista julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.4.2015.

"Odotan äänestämistä innoissani." 18-vuotiaan Linnea Kukkosen mielestä vaikuttaminen on tärkeää, vaikka yhdellä äänellä olisikin vain vähän merkitystä. Mutta millä perusteella oma ehdokas pitäisi valita? Kukkonen saa neuvoja kolmelta äänestämisen asiantuntijalta.

"Sen perusteella, mikä on sinulle yhteiskunnassa tärkeää", neuvoo 60 vuotta äänestänyt Margaretha Starck. Myös tietokirjailija Tommi Uschanov ja kansanedustaja Silvia Modig (vas) kannustavat tekemään valinnan puolueen ja ehdokkaan arvojen perusteella. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.

Politiikkaa pidetään usein nuorille vaikeana. Ensiäänestäjä Kukkonen pitää hankalana erityisesti talouspolitiikkaa. Samaa mieltä on myös äänestämisen veteraani Starck. Kansanedustaja Modig muistuttaa, että politiikka todella on vaikeaa, mutta vikaa on myös poliitikkojen tavassa puhua.

"Sanoin ennen viime vaaleja, että jos rupean joskus puhumaan poliittista jargoniaa, niin tulkaa potkaisemaan sääreen."

Lue netissä:

• Miltä tuntuu äänestää ensimmäistä kertaa? (Meri Luukkanen)
• Pitäisikö 16-vuotiaan saada äänestää? (Minka Nordström)

Katso videot: 

• Margaretha Starck: "Valitse puolue, joka ajaa sinulle tärkeitä arvoja."
• Silvia Modig: "Valitse yksi tärkeä asia, johon pitäisi nyt puuttua."
• Tommi Uschanov: "Laita asiat tärkeysjärjestykseen. Kaikkea ei voi saada."
• Toimittaja: Minka Nordström, kuvaajat: Nadja Fasolah, Akseli Nurminen, leikkaaja: Akseli Nurminen

Santtu Kauppila

Netti madaltaa kiusaamiskynnystä

Nimimerkin suojissa kirjoittelu, sarkastinen kommentointi ja provosoiminen ovat kaikki netissä yleistyneitä ilmiöitä. Määritelläänkö ne nettikiusaamiseksi ja kuka määritelmän tekee? Millainen on tyypillinen nettikiusaaja?

Muun muassa näitä kysymyksiä lähdimme selvittämään Eden Gebran kanssa.

Päätimme käyttää jutussamme haastateltavia ja pyrimme valitsemaan heidät niin, että jokaisella olisi hiukan erilainen näkökulma työnsä puolesta aiheeseemme.

Valitsimme haastateltaviksemme nettipoliisi Marko Forssin sekä MLL:n nuorisotyön päällikkö Juuso Peuran ja Verken nuorisotyöntekijän Pekka Myllerin.

Juttua tehdessä huomasimme, että aiheesta nettikiusaaminen löytyy loputtomasti tietoa ja mielipiteitä.

Rajasimme aiheemme käsittelemään nuorten nettikiusaamista ja otimme tapausesimerkiksi Forssin mainitseman viiltelykuvista kiusatun 15-vuotiaan tytön.Tapaus oli vanha, mutta yhä monien nuorten muistissa. Kiusaamisesta muodostui ryhmäilmiö ja tytön kuvia leviteltiin monille nettisivuille. Kiusaaminen väheni huomattavasti nettipoliisin tehtyä poliisiprofiilillaan blogikirjoitus kiusaajille.

Juttu Helsingin Sanomissa 

Alma Smolander

Yksin liikenteessä?

Me suomalaiset käännämme katseemme pois ja välttelemme kontaktin ottamista viimeiseen asti. Bussista jäädessä pongahdetaan pystyyn ja oletetaan että toinen ymmärtää väistää. Muutosta parempaan on vaikea saada, jos ei uskalla itse sitä tehdä.

Lähtisivätkö ihmiset keskustelemaan julkisissa liikennevälineissä, jos joku vain tekisi aloitteen?
Tuo kysymys johti minut ja Anni Petäjän tutkimusmatkalle Helsingin kulkuneuvoihin.

Minä en ole tottunut rupattelemaan tuntemattomille. Kynnys on niin korkealla, vaikka käytännössä puhuminen onkin helppoa. Siksi keskustelukierros kulkuneuvoissa virkisti todella. Oli hauskaa huomata, miten eri tavoin ihmiset reagoivat kun heihin ottaa kontaktia. Yllätyin, miten mielenkiintoisia tarinoita ihmisiltä voi kuulla.

Eräs nainen ratikassa innostui juttelemaan lempiravintoloistaan meille niin, että unohti jäädä oikealla pysäkillä pois. Metrossa taas yksikään mies ei lähtenyt juttusille kanssamme. Vanha pariskunta jopa mulkoili meitä kummallisesti, kun yritimme aloittaa keskustelua parikymppisen pojan kanssa. Tuntui, että pikku rupattelumme ei ollut kaikkien mielestä sopivaa.

Kierrokselta jäi mieleen hyvin erityyppisiä kokemuksia, mutta parasta oli itsensä voittamisen tunne. Hienoa oli huomata, kuinka väärässä on ollut itsestään ja kanssamatkustajista.

Verna Virkkunen

Lue juttu tästä

Stressasimmeko me päiväkodissa?

Olen päiväkotini pihalla. Päälläni on uusi, violetti mekko, josta olen tosi ylpeä. Kiipeilytelineeseen on ruuhkaa. Kaikki haluaisivat kiivetä sen korkeimpaan kohtaan. Kinastelun jälkeen useimmat luovuttavat ja päätyvät leikkimään jotain muuta.

Reilun kymmenen vuoden kuluttua olen Nikin päiväkodin pihalla puhumassa lastenhoitajan kanssa alle kolmevuotiaiden stressistä.
Niki on puolitoistavuotias poika, jonka hoitopäivät ovat aikuisen työpäivän mittaisia. Liisa Keltikangas-Järvisen tuoreen kirjan mukaan päiväkotielämä aiheuttaa Nikille stressiä. Jos Keltikangas-Järvistä on uskominen, stressi voi aiheuttaa Nikille tulevaisuudessa oppimisvaikeuksia ja heikkoa stressinsietokykyä.

Meillä oli ajoittain ristiriitaisia ajatuksia jutun aihetta kohtaan. Olemme molemmat aloittaneet päiväkodin alle kaksivuotiaina. Päiväkotimuistomme ovat iloisia ja kiireettömiä. On vaikeaa uskoa, että me olisimme heikentyneestä stressinsietokyvystä ja tunne-elämän häiriöistä kärsiviä päiväkotihoidon tuloksia.

Jutun suunnittelemisen aikoihin luin lehdestä aihetta käsittelevän artikkelin. Siinä kymmenkunta vanhempaa kertoi, ettei heidän lapsillaan ole mitään ongelmaa. Vanhemmat nauroivat sykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen väitteille. Keltikangas-Järvisen mukaan stressiä ei kuitenkaan voi nähdä lapsen käytöksestä.

Vanhemmat ja päiväkodit kokevat professorin syyllistävän heitä ja asettuvat puolustuskannalle.

Väittelyn lomassa unohtuu, että pitäisi ajatella lapsen parasta. Lasten pitäisi varttua vanhempiensa hellässä huomassa tai nykyisiä päiväkotiryhmiä huomattavasti pienemmässä ryhmässä.
Kuinka monella vanhemmalla on mahdollisuus antaa tämä lapselleen?

Nikin hoitopaikassa, päiväkoti Tuulessa, vakuutuimme siitä, ettei päiväkotia kannata syyllistää. Heillä ei ole resursseja pienentää Nikin mahdollista stressiä kutistamalla ryhmäkokoja. Mikä sitten voisi auttaa asiaa oikeasti? Raha.

Jutun tekemisen jälkeen tuntuu hurjalta katsoa omia päiväkotikuviaan. Useat lapset aloittavat päiväkodin alle kolmevuotiaana. Kasvaako meistä päiväkodin takia hermoheikkoja maailmasta ahdistuneita stressikimppuja?

Toivottavasti ei, siitä ovat ainakin kaikki osapuolet yhtä mieltä.

Helmi Rantala, Senja Rajalin

Lue juttu tästä!

Vanhempien seksuaalisuus herättää tunteita

Lapseni synnyttyä päässäni pyöri luonnollisesti kaikenmaailman kasvatusohjeita ja- vinkkejä, joita kirjat ja internet on pullollaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että seksuaalisuudessa ja seksissä vauvan myötä tapahtuvista muutoksista ei puhuta kovinkaan käytännönläheisesti.

Niinpä lähdin tekemään juttua vanhempien seksuaalisuudesta. Jutussa kaksi seksuaaliterapeuttia vastaa suoriin ja napakoihin kysymyksiin kuten: "Mitä tehdä jos lapsi näkee vanhempiensa harrastavan seksiä?" Erityisesti tämä kysymys on aiheuttanut valtavaa keskustelua vauvafoorumeilla. Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan varmaa vastausta, miten tilanne tulisi hoitaa. Vanhemmat syyttelevät toisiaan saastaisiksi ja ajattelemattomiksi, jos jollekin päässyt käymään kysymyksen esittämällä tavalla.

Julkaisua seurasi melkoinen palaute. Siksi haluankin vielä korostaa, että jutussa käsitellään nimenomaan lapsen vanhempien välistä seksuaalisuutta, jotta vanhemmat voisivat olla tyytyväisiä seksielämäänsä siten, että se ei aiheuta lapselle traumoja ja ahdistusta.  

Anniina Rintala

Lue juttu tästä!

Kuntauudistus katsoi nuoria silmiin Nuorten parlamentissa

Lauantaina iltapäivällä istahdimme pöydän ympärille miettimään tulevaa juttuamme. Seuraavana perjantaina järjestettäisiin Nuorten parlamentti, josta meidän on määrä kirjoittaa juttu Helsingin Sanomiin. Kuusi päivää ja meillä on edessämme tyhjä, valkoinen ruutu.
Muutama tunti, välipalamurot ja kymmeniä kirjoitusvirheitä; näin ideoimme aiheen juttuumme. Kuntauudistus kalvaa nuoria, eikä parlamentin täysistuntokaan jää huolta vaille.
"Miksei näitä kysymyksiä ole tullut yhtään Helsingistä?"
Kauhava, Siikajoki, Muonio ... Täällä me istumme Helsingin Kalasatamassa. Tajusimme, ettei kuntauudistus kosketa meitä itseämme mitenkään.

Kun perjantai koitti, haastattelimme hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusta, opetusministeri Jukka Gustafssonia, Kimmo Tiilikaista, Kauhavalaista Minna Vakkuria ja 129 muuta nuorta.
Täysistunnon aikatauluun mahtui lopulta vain yksi kuntauudistusta käsittelevä kysymys, mutta kuten haastateltavien määrästä voi huomata, keskustelua syntyi silti.

Ben Zyskowicz ja keksipaketti ovat erottamaton pari. Välillä kiireinen työskentelymme keskeytyi, kun TV:stä tuttu naama kurkkasi ovesta sisään. Pekkarinen, Kiviniemi, Räsänen, Niinistö, ei siis se presidentti ja Kaikkonen. Informaatiotulvassa kaikkea tapahtunutta oli välillä vaikeaa käsittää kerralla. Onneksi paikalla olleet muut ryhmämme toimittajat palauttivat meidät tarpeen tullen asiaan.

Muutamaa minuuttia vaille viisi tuli äkkilähtö Sanomatalolle. Siellä, monitorilla, odotti harmaa laatikko meidän juttuamme varten. Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehen Marko Junkkarin avulla viimeistelimme juttumme painoon vietäväksi.

Valmiin jutun voit lukea tästä.

Nämä gallupin tulokset eivät mahtuneet mukaan Hesari-juttuun, mutta julkaisemme ne tässä:

Gallup-kysely Eduskuntatalon aulassa aamulla 23.3, kyselyyn vastasi 129 nuorta.

Miten uskot palveluillesi käyvän mahdollisen kuntauudistuksen myötä?

Palvelut paranevat: 10
Palveluiden taso pysyy samana: 67
Palvelut huononevat: 53
Ei osaa sanoa: 3
Muoniosta kotoisin oleva Matti Pajari kommentoi ministeri Virkkuselle:
"Jatkossa on tehtävä kunnon selvitys ennen kuntaliitoksia!"

- Maija Koivistoinen ja Helmi Rantala

Kosmopoliittikin voi leikkiä lumella

Kun olimme pitäneet viikottaisen mielipidemittaukseni, tiesin heti, että tosta mä tahdon kirjottaa. Olisi ollut niin paljon sanottavaa, että onneksi aika oli rajattu.

Lähdin ensin miettimään kehikkoa veteraanin, ja myöhemmin isänmaallisen maahanmuuttajan ympärille. Se suunnitelma murtui, kun tajusin, että tahdon kirjoittaa jutun, jossa vihdoin mietitään isänmaallisuutta tekemättä niin suurta eroa meidän ja muiden välille. Tässä aiheessa eniten kiinnostivat nuoret ja isänmaallisia nuoria on erilaisia, vaikka olisivatkin "alkuperäisiä" suomalaisia.

Isänmaallinen nuori oli melko helppo löytää. Selailin netissä isänmaallisia (Huom! Ei rasistisia!) sivustoja ja lopulta päädyin Suomalaisuuden Liittoon. Liiton sivuilta löytyi mainos: "Tilaa kirja!
Itämaasta itsenäisyyteen - suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde". Otsikko on paitsi epälooginen, myös juuri sitä, mitä etsin.

Epäisänmaallisen nuoren löytäminen olikin sitten vaikeampaa. Kukaan Tukholmasta, matkanjärjestäjistä saatika tuttavista (jne. jne.) ei tahtonut myöntää olevansa epäisänmaallinen. Juuri, kun olin lieventämässä kriteereitäni haastateltavalle, viimeinen oljenkorteni, tutun tuttu suostui. Hypin innosta Hapen ruisleivän tuoksuisilla käytävillä.

Juttu on ensimmäinen, jonka olen NÄTissä kirjoittanut. Siksi olikin vähän outoa tajuta, että hetken päästä minulla oli kotona yhteensä lähes tunti kivikautiselle nauhurille äänitettyä puhetta. Kun kuuntelin ne uudestaan kipakat kannat ja ylpeys isänmaasta löytyivät.
Kirjoitin ensimmäisen version jutusta.

"Lyhyempi, pidempi, omakohtaisempi, kipakampi, virallisempi, rennompi ..."
Äärilaitojen jälkeen minulla oli vihdoin juttu Jaakosta ja Hetasta.

Sain jatkaa mielipidemittausta jutussani. Harvoin voi puhua niin suoraan Hetan ja Jaakon kaltaisille ihmisille kuin haastattelussa. Isänmaallinen perussuomalainen on vahvasti omaa mieltään, mutta arvostaa myös (omassa maassaan pysyviä) muita kulttuureita. Kosmopoliittikin syö Fazerin suklaata ja leikkii lumella!

Oli mahtavaa, kaikista käänteistä huolimatta tehdä tämä juttu. Oma isänmaallisuuskuvani sai uuden värin pintaan ja lukijatkin toivottavasti heräävät nuorten isänmaallisuuden vaikeuteen. Millainen itse olet, isänmaallinen vai kosmopoliitti? Uskallatko sanoa sen ääneen?

Helmi Rantala

Lue juttu tästä!

Outoa mainontaa

 
"Rautatientori nurmikoksi? " Valtavaa kuvanmuokkausta, jossa Rautatientorin päälle oli piirretty virheää tekstiä ei voinut olla huomaamatta. Isot nuorisoasiainkeskuksen mainoskyltit Ruuti.net vaikuttamisohjelmasta valtasivat Helsingin metroasemat. Kiinnitin heti huomioni täysin absurdiin ja toteuttamiskelvottomaan ideaan, jota nuorille markkinoitiin mainosten avulla. Miksi meidän halutaan antavan järjettömiä ja jopa mahdottomia ideoita Helsingin kaupungille?

Lähdin selvittämään asiaa. Juttu otti nopeasti tuulta alleen ja valmis juttu ilmestyi Miksi?-palstalle Helsingin Sanomiin jo viikon sisällä.

Heta Lampinen

Lue juttu tästä!

Miksi suklaa maksaa kalenterissa enemmän?

Idea juttuun tuli, kun olimme pyhäinpäivänä Kampin K-marketissa. Jonot olivat hirveän pitkät, ja olimme juuri joulukalenterien kohdalla, ja juuri silloin jompikumpi meistä huomasi, että erään kalenterin kilohinta oli 90,94 euroa.

Ilmiö ei sinällään ollut uusi, koska pääsiäismunat maksavat jopa 60 euroa kilo. Mutta miksi kalenterit ovat kilohinnalta niin kalliita verrattuna konvehtirasioihin?

Kun asiaa lähdettiin selvittämään, niin juttu ei ollutkaan niin mustavalkoinen. Joulukalentereiden valmistus ei nimittäin ole samanlaista kuin konvehtirasioiden.

Lue juttu >>

Omar Fasolah

Pääkaupunkiseudulla voi opiskella yli 40:ää eri äidinkieltä

”SALAM!” huudahtavat oppilaat.

"Hale shoma chetor häst?” kysyy opettaja Zahra Houshangi.
Se on persiaa ja tarkoittaa: ”Mitä kuuluu?”

Keski-Espoon koulussa on alkamassa persian tunti. Oppilaat kaivavat kirjansa esiin ja alkavat puurtaa kielioppitehtäviä. Ryhmän viisi eri-ikäistä oppilasta tekevät tehtäviä oman tasonsa mukaan.

Juttu maahanmuuttajataustaisten lasten äidinkielenopetuksesta julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 30.5. Lue juttu täältä.

Verottaja napsii nuorten kesätöistä rahaa aiempaa pienemmistä tuloista

Vantaalainen Joel Saukonoja, 16, on innoissaan kesäkuun alussa alkavista kesätöistä kiinteistönhuoltofirmassa, jossa hän on ollut jo useampana vuonna. Saukonojaa harmittaa kuitenkin se, että verottaja vie tänä vuonna suuremman potin kesätienesteistä kuin aiemmin.

Juttu nuorten verotuksen kiristymisestä julkaistiin Helsingin Sanomien Talous-sivuilla 3.6. Lue juttu täältä.

Milloin nuoret saavat valtaa?

Espoossa on ollut nuorisovaltuusto jo 1990-luvun lopulta alkaen, mutta Helsingissä sellaista ei vielä edes harkita. Aktiiviset nuoret ovat kyllä äänessä, mutta nuorisotoimi tuntuu hidastelevan asioiden etenemistä.

Kun kuulimme Helsingin nuorisotoimenjohtajan perustavan nuorten vaikuttamista pohtivaa ryhmää, päätimme tehdä asiasta lehtijutun. Sain tehtäväkseni kirjoittaa pääuutisen aiheesta Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuille.

Heti jutuntekoa aloitettaessa ilmeni, että niin nuorisotoimi, nuorisotoimenjohtaja kuin nuoretkin ovat lähinnä kuulopuheiden varassa. Nuorisotoimenjohtaja kertoi perustavansa ryhmän, muttei se ollut samanlainen ryhmä kuin nuorille oli kerrottu. Koetin ratkoa ristiriitoja parhaani mukaan ja vietinkin monet illat jutunteon merkeissä.

Lopputuloksessa koetan tuoda esille mahdollisimman monet näkökulmat asiaan ja toivon edistäväni omalta osin helsinkiläisten nuorten asemaa kaupungin päätöksenteossa.

Robert Sundman

Juttu nuorten vaikuttamisesta Helsingissä julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 29.3. Lue juttu täältä.

Onko elämänkatsomustieto ongelma?

Olen lähes koko lukiourani ajan törmäillyt huhuun siitä, kuinka elämänkatsomustiedon voisi ylioppilaskokeissa kirjoittaa pelkän filosofian lukemisen avulla. Kumpaakin ainetta lukiossa opiskelevana pidin tätä erittäin kiinnostavana väitteenä - jopa niin kiinnostavana, että se voisi olla aiheena ensimmäisessä lehtijutussani ikinä.

Ensimmäinen juttuni oli todellinen käytännön journalismin lyhyt oppimäärä. Aikataulutuksen ja säntillisen taustatyön merkitys nousi silmissäni kohisten, kun deadlinet puskivat päälle ja kirosin iltasella haastateltavia etsiessäni jo sitä, miksi edes lähdin moiseen urakkaan mukaan.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin onnistuneen. Haastateltavat, jotka aluksikin juttuun kaavailtiin, suostuivat jututettaviksi, aikataulut (kuinka summittasilta ikinä näyttivätkään) pitivät ja sanamääräkin pysyi kutakuinkin kohdallaan. Kysymyksiinkin saatiin vastaukset ja halutut tiedot kaivettiin milloin minkäkin nettisivun tai sähköpostiviestin syövereistä, ihmisten pääkopista puhumattakaan.

Stressaaminen, monet tietokoneella vietetyt illat ja yhteensä useisiin tunteihin venyneet puhelinhaastattelut löivät kouraan julkaistun jutun lisäksi palan uutta tietoa lehtityöstä ja miellyttävän kokemuksen. Itseasiassa niin miellyttävän, että taidan toistamiseenkin antautua tällaiselle urakalle...

Ville Eklund

Juttu elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeesta julkaistiin Helsingin Sanomissa 19.3. Lue juttu täältä.

"Tv:ssä tämä näytti paljon helpommalta"

En ollut koskaan ajatellut tekeväni urheiluun liittyvää juttua. Päätin kuitenkin kokeilla rajojani talviolympialaisten lähestyessä. En ollut aikeissa kuitenkaan tehdä mitään niin sanotusti tyypillistä urheilijoiden tuloksista ja saavutuksista kertovaa juttua, vaan jotakin erilaista.

Idea lähti melko laajalta, mutta rajautui ajatusprosessien kautta siihen, että ulkomaalaistaustaiset ihmiset testaavat talvilajeja, joita eivät ole aiemmin kokeilleet. Kyse oli siis urheilujutusta, mutta minua kiinnostavasta näkökulmasta. Tärkein oppi ehkä siis on se, että jokaisesta aiheesta, jopa ei niin itselle mieleisestä, voi tehdä jutun. Aiheen saralta pitää löytää vain jotakin itselle mielenkiintoista.

Jutun tekemisessä hiukan hankalaa oli haastateltavien saaminen. Omassa tuttavapiirissä ei ollut oikein ketään haastateltavaksi sopivaa, joten heitä piti etsiä muualta. Loppuen lopuksi erinomaiset haastateltavat sitten löytyivät.
Juttua tehdessä oli mukava käydä kolmella samankaltaisella, mutta silti erilaisella juttukeikalla samaa juttua varten. Jokaisena kertana jännitin, että mitäköhän on luvassa. Oli hienoa päästä seuraamaan henkilöiden ensi kertaa lajin parissa. Se oli myös todella hellyttävää. Erityisen ihanaa oli katsoa, kuinka urheasti Thaimaasta kotoisin olevan Yont hiihti. Oli myös todella hienoa, että jutun kautta hän innostui ihan tosissaan lajista ja aikoo jatkaakin sen parissa.

Alun perin tarkoitus oli kirjoittaa vain yksi juttu, jossa haastateltaisiin ja seurattaisiin kolmea eri haastateltavaa. Helsingin Sanomissa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että jokaisesta henkilöstä voisi kirjoittaa kustakin oman juttunsa. Se ei minua lainkaan haitannut, vaan päinvastoin, sillä niin olin tavallaan itsekin aiemmin miettinyt ja nähnyt sen paremmaksi.

Avatessani lehden jutun ilmestymispäivänä reagoin aika äänekkäästi, sillä juttu oli koko sivun kokoinen ja urheilusivujen pääjuttu. Se oli siis todellakin jotakin, mitä en uskonut koskaan tekeväni.

Ina Mikkola

Juttu talvilajien testaamisesta julkaistiin Helsingin Sanomien Urheilu-sivuilla 4.3. Lue juttu täältä.

Tuhannen euron tanssit

Vanhojen tanssit ovat lukion suurimpia juhlia. Ennen vanhaan tansseja varten kaivettiin isovanhempien vaatekaapeista oikeasti vanhoja vaatteita, mutta nykyään meininki muistuttaa amerikkalaisten kimaltelevia high school -tanssiaisia. Kipinä jutun tekemiseen syntyi omista edessä häämöttävistä tansseista.

Jutun tekemisessä vaikeinta oli sopivien haastateltavien löytäminen. Juttua varten tarvitsin jonkun, joka käyttäisi ihan tuhottomasti rahaa tanssiaisiin ja tämän vastakohdan, eli jonkun, joka tanssisi melkein nollabudjetilla. Pitkän soittokierroksen jälkeen löysin tytön, jonka tanssibudjetti hipoi tuhatta euroa. Tansseihin paloi melkein jonkun kuukauden palkka, vaikka paketista puuttuikin monelle pakolliset limusiinit, rusketukset ja kolmen ruokalajin illallinen.

Yllättävää oli myös se, että tansseihin kuluu huomaamatta monta sataa euroa, vaikka mekko olisikin ilmainen.

Ihmiset tuntuvat useimmiten haluavan ostaa oman mekkonsa. Helsingin pukuliikkeistä mekon voi lunastaa itselleen noin 300 eurolla. Pukuliikkeissä on myös yleensä listat mihin kouluihin kyseinen mekko on jo myyty. Näin samanlaista pukua ei näe samalla tanssilattialla ja mahdollisen fiaskon ainekset ovat minimissä. Kukaan ystävistäni ei ole kuitenkaan pystynyt tyydyttävästi vastaamaan, mitä aikoo tehdä monen sadan euron mekollaan tanssiaispäivän jälkeen. Yksi haastateltavista totesikin, että paradoksaalisesti käytettyjä mekkoja ei ole kamalasti liikenteessä, vaikka monen lukiolaistytön mekko odottaakin yksinäisenä vaatekaapissa.

Pyörähtelin itse kikapon tahtiin tänä vuonna, ja oli mielenkiintoista vertailla kahden lukiolaisen tansseihin käyttämiä rahasummia. Omat vanhani olivat hektinen, mutta hauska kokemus. Muiden jännittäessä valssiaskeleitaan minä istuin Sanomatalossa ja näpyttelin kuumeisesti juttua. Mekkoni oli kaverilta lainassa - onneksi. Tanssien jälkeen olo oli helpottunut, sillä rahaa jäi muuhunkin eikä mekkoa tarvitsisi säilyttää turhaan kaapissa.

Tanssit ovat monen kuukauden harjoittelun huipentuma, mutta päivä menee yllättävän nopeasti ohi.

Melissa Heikkilä

Juttu vanhojen tansseista julkaistiin Helsingin Sanomien Kaupunki-sivuilla 19.2. Lue juttu täältä.

Hyvä paha media

Nuorten Ääni -toimitus on näkyvästi esillä Suomen lasten ja nuorten säätiön mediakasvatusvihkossa Hyvä paha media - käyttöopas kriittiseen medialukutaitoon. Toimittajien, tutkijoiden ja nuorten kirjoittamassa oppaassa on mukana Rosa Kettumäen artikkeli, jossa kerrotaan Mistä kouluruoka tulee? -insertin tekemisestä. Jutun yhteydessä esitellään myös Nuorten Ääni -toimitus.

Hyvä paha media -opas on jaettu kaikkiin Suomen yläkouluihin 20 000 kappaleen painoksena. Sen voi ladata myös netistä.