perjantai 23. syyskuuta 2011

Tästä pitäisi puhua!


Mitä yhteiskunnallisia ongelmia nuoret pitävät tärkeinä? Mistä ei puhuta riittävästi? Mihin keskusteluihin nuoret haluaisivat päästä enemmän mukaan? Nuorten Ääni -toimituksen "Tästä pitäisi puhua"-julkaisut esittelevät toimituksen lehtijuttujen, tv-ohjelmien ja blogikirjoitusten esille nostamia aiheita vuosilta 2006–2011 ja 2011–2013

Julkaisuihin sisältyy kaksi kirjaa ja yksi videokooste. Kaikki esitellyt jutut ovat nuorten tekemiä ja ne on julkaistu Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä ja Ylen kanavilla. Lisäksi kirjoissa esitellään Nuorten Ääni -toimituksen historiaa, jäseniä ja työskentelytapoja.

Ensimmäisen julkaisun tilasi hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma. Materiaalia käytettiin apuna, kun seuraavaa nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa valmisteltiin. Toinen julkaisu on nuorisoasiainkeskuksen rahoittama.

Julkaisujen sisällön valitsi toimituksen jäsenistä koostuva ryhmä. Työskentelyä ohjasivat Nuorten Ääni -toimituksen työntekijät ja muut tarvittavat resurssit saatiin nuorisoasiainkeskukselta.

maanantai 15. elokuuta 2011

Toiminta jatkuu taas!

Nuorten Ääni -toimituksen toiminta jatkuu taas! Tervetuloa tutustumaan toimintaan ja tekemään yhä freshimpää mediaa 29.8. klo 17-19 toimintakeskus Happeen osoitteeseen Sörnäisten rantatie 31. Toimituksen tilat sijaitsevat Hapen neljännessä kerroksessa, ja paikalle löydät helpoiten Sörnäisten tai Kalasataman metroasemalta.

Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimitus on Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen media- ja demokratiakasvatushanke. Nuorten aloitteesta perustettu toimitus tarjoaa 13–19-vuotiaille nuorille mahdollisuuden osallistua median tekemiseen. Pääyhteistyökumppaneitamme ovat Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Suomen Kuvalehti.

Nostamme lehtijuttujen, blogikirjoitusten ja televisio-ohjelmien avulla esille yhteiskunnallisia asioita, jotka nuoret kokevat tärkeiksi. Toimituksen jutut on julkaistu valtamedioissa näkyvällä paikalla. Esimerkkejä löytyy tästä blogista.

Toimintamme perustuu nuorten osallisuuteen ja siihen, että he tekevät itse kaiken alusta loppuun. Esimerkiksi toimituksen kokouksissa paikalla on aina hankkeen aikuinen työntekijä, mutta puhetta vetävät nuoret puheenjohtajat, jotka valitaan puolen vuoden välein järjestettävissä vaaleissa.

Toimitukseen ovat tervetulleita kaikki nuoret taitoihin katsomatta. Aikuisten ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella kuka tahansa voi kirjoittaa lehtiartikkelin tai tehdä yhteiskunnallisen videon. Tärkeintä on innostus ja hyvä asenne!

Tulostettavan tiedotteen saat tästä.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Laman lapset





”Mä luulin aina pienenä, että lelut ovat tosi kalliita, kun en saanut niitä juuri koskaan. Siks oli outoo, että kaverit saivat uusia leluja jopa kauppareissulla. Vasta vanhempana mä tajusin, että lelut eivät ole satojen markkojen arvoisia - meillä vaan ei ollut niihin silloin varaa."

Eräässä toimituskokouksessa käsittelimme havaintokierroksella köyhyyttä. Köyhyys on iso ongelma, eikä ole aina itsestään selvää, että on varaa ruokaan, omakotitaloon, uusiin vaatteisiin ja kalliisiin harrastuksiin. Keskustelu kääntyi lamaan ja konkursseihin. Huomasimme Silja Uusikankaan kanssa, että meillä oli samanlainen tausta: olimme molemmat perheistä, joissa isä oli tehnyt konkurssin pari vuotta ennen syntymäämme. Emme varsinaisesti koskaan ole kärsineet nälästä, mutta lapsen näkökulmasta on ikävää kun ei olekaan karkkipäivää.

Insertissämme käsittelemme lamaa ja konkurssia lapsen ja perheiden näkökulmasta. Haluamme avata ihmisille hieman, kuinka oman yrityksen kaatuminen näkyy ja kuinka sen vaikutukset ulottuvat monien vuosien päähän.

Insertti esitettiin Yle TV 1 -kanavalla A-Studiossa keskiviikkona 10.8 kello 21.05. Sen voi katsoa Ylen elävästä arkistosta.

Toimittajat: Daniela Hassinen, Silja Uusikangas
Kuvaaja: Nelli Kampman

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Nuoret saavat kannabista helposti



”Jokainen nuori tuntee jonkun, joka pystyy hankkimaan hänelle kannabista.”
Tätä väitettä toimittaja Ina Mikkola lähti tutkimaan huomatessaan, kuinka moni tuttu ja tuntematon polttaa pilveä. Kannabiksen saamisen siis täytyy olla helppoa.

Nuoret eivät välttämättä matkusta Amsterdamiin katsomaan turistikohteita, vaan polttamaan pilveä. Toisaalta ei tarvitse lähteä edes niin kauas, sillä ysiluokkalainen voi saada kannabista Suomessa t...unnin varoitusajalla. Joskus alaikäiselle kannabiksen hankkiminen on jopa helpompaa kuin alkoholin.

Mikkola haastattelee A-Studion jutussa kannabiksen käyttäjiä ja myyjiä, sekä käy vierailulla kasvattajan luona. Kannabiksen polttajat eivät näe tietynlaista käyttöä haitallisena, mutta tunnustavat myös käyttöön ja myymiseen liittyvät ongelmat. Jutussa selviää, miksi pilven saaminen sitten on niin helppoa ja kuinka kannabiksen jakeluverkosto toimii?


Toimittaja: Ina Mikkola
Taustatoimittaja: Maxim Moshnyakov
Kuvaaja: Omar Fasolah

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Linnanmäki käyttää hyväkseen nuorten tietämättömyyttä



Linnanmäki kesätyöpaikkana kuulostaa joka nuoren unelmalta. Koko kesä ulkona, rajaton pääsy laitteisiin ja paljon samanikäisiä työkavereita. Ja kukapa ei haluaisi päästä kertomaan työskentelevänsä Lintsillä ja vielä Lasten päivän säätiön nimissä!

Linnanmäeltä löytyy myös varjopuolensa: toimittajamme Rosa Kettumäki kuuli pinnan alla riehuvista huhuista, joiden mukaan Linnanmäki ei olekaan niin mahtava paikka työskennellä kuin ensi...silmäyksellä voisi olettaa.

Kettumäki sekä inserttiryhmän muut jäsenet Stella Vellendi ja Heta Lampinen lähtivät selvittämään, pitävätkö huhut paikkaansa.

Linnanmäen työntekijöitä oli kuitenkin erittäin vaikea saada kommentoimaan, koska puisto mm. kieltää työntekijöiltään medialle puhumisen. Lopulta kaksi vanhaa työntekijää suostuivat puhumaan entisestä työpaikastaan.

Toimitusjohtaja Risto Räikkösen vastausta väitteisiin ei saatu aivan toivotulla tavalla. Ensimmäinen vaikea kysymys sai Räikkösen kävelemään ulos haastattelusta. Räikkönen suostui kuitenkin uuteen yritykseen, joka ei kuitenkaan sujunut aivan toivotulla tavalla...

Katso juttu Ylen Elävästä arkistosta.

Toimittaja: Rosa Kettumäki
Taustatoimittaja: Heta Lampinen
Kuvaaja: Stella Vellendi

EDIT: Jutun jälkeen Linnanmäki palkkasi erillisen päällikön vastaamaan henkilöstöasioista. Lue Helsingin Sanomista. Toimitusjohtaja Risto Räikkönen jäi eläkkeelle vuonna 2014.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Veparista hälytysosastoon

Haastattelin nuorta vapaapalokuntalaista Niko Kiiskiä Hesarin vapaaehtoistyöjuttusarjaamme. Kiiski kertoi harjoituksista, leireistä ja kilpailuista varovaisen innostuneena seitsemän vuoden kokemuksellaan. Oli hienoa kuulla, että VPK:ssa ei tarvitakaan huippukuntoisia supermiehiä, vaan peruskuntotaso riittää.

Valitsin VPK:n sillä en ollut tarkemmin perehtynyt siihen, mutta se oli kuitenkin kavereiden kautta tuttu aihe. Mielestäni oli tärkeää saada juttusarjaan mukaan joku niinkin perinteistä vapaaehtoistyötä harjoittava.

Lue juttu tästä!

Maija Koivistoinen

Merkkivaatteet kirpparilla



Toimituksessa mukana oleva Nadja Fasolah huomasi monilla kirppairireissuillaan, että halpojen markettivaatteiden joukosta löytyy myös arvokkaampaa tavaraa. Tästä lähti idea tehdä juttu merkkivaatteista kirpputorilla. Nadja halusi jonkun kaverikseen juttua tekemään ja itsekin kirppareista innostuneena koin asian kovin mielenkiintoiseksi.

Ensin kiertelimme kirpputoreilla ja lähetystoreilla ja listasimme erilaisia merkkivaatteita. Toisella tiedusteluretkellämme haastattelimme Hakanimen UFF:n sekä Sörnäisten Fidan myymälänhoitajaa. Heidän kommenteistaan saimme hyvän pohjan jutun kirjoittamiseen, sillä saimme tietää useita syitä merkkivaatteiden kierrätykseen päätymisestä. Haastattelimme myös kahta aktiivikirppistelijää. Mielipiteet erosivat kovasti toisistaan: Saanan mielestä merkkivaatteet saavat maksaa vielä kirpputorillakin enemmän kun taas Anna sanoi, että merkkivaatteita on pidetty siinä missä muitakin vaatteita, joten hinnoittelunkin pitäisi olla sama.

Aloimme kirjoittaa juttua ja se lähetettiin Hesariin. Ensimmäistä juttua kirjottaneille tehtävä ei ollut ihan helppo - esimerksi minä en ollut kirjoittanut aiemmin oikein muita asiatekstejä kuin esitelmiä kouluun. Esitelmät ja lehtijutut poikkeavat aika paljon toisistaan, joten meillä ei ollut oikein edes tietoa, että minkälaista juttua halutaan.
Hesarilta tuli pyyntö, että jotain asiantuntijaa pitäisi haastatella. Yritimme etsiä sopivaa, mutta merkkivaatteista kirpputoreilla tietäviä ihmisiä ei löydy kovin paljon. Tässä vaiheessa jutun kirjoitus jäi taka-alalle muiden kiireiden painaessa. Monta kuukautta vierähti ja marraskuussa aloitettu juttu ei vain ottanut valmistuakseen. Nyt kevään lopulla juttu päätettiin saattaa julkaisukuntoon ja yli puolen vuoden uurastus saatiin päätökseen.

Lue juttuarkistosta, mitä kaikkea saimme selville merkkivaatteista kirppareilla.

Maija Koivistoinen